sunnuntai 26. helmikuuta 2017

J-Rock

Nimi J-Rock, "Roki"
Syntymäpäivä19.07.-06
Ikä, ikääntyminenKuollessaan 32v, oma ikääntyminen
RekisterinumeroVH03-011-6257
RotuHannover
VäriRautias
SukupuoliOri
Säkäkorkeus172,4cm
KasvattajaDetlef Hofman (evm), Saksa
OmistajaOresama
AsuintalliZurück
PainotusEstepainotus
KoulutustasoVaB, 160cm
SaavutuksetHANN3, ERJ-III, YLA2, KRJ-III


Roki menehtyi vanhuuteen 26.2.2017, hieman ennen 33-vuotissyntymäpäiväänsä. Roki oli ensimmäinen Oresaman omistama hannover. Se opetti paljon rodustaan ja esteratsastuksesta.


  The Outfit

Klikkaa kuvaa, niin näet sen oikeassa koossaan.
Kuvat otti EK


  This is Me!
I didn't even know the meaning of friends.
Roki oli tullessaan varsin yksinäinen sielu, halusi viettää päivästä toiseen kaikki hetket omassa seurassaan. Sitten yhtäkkiä, vuoden meillä oltuaan ori ymmärsi kuinka hauskaa seurassa on. Siitä tuli yhtäkkiä kiltti kuin enkeli, ja ikuisen riehumisensa sijasta se alkoi hörähdellä ja puskea.
Ennen haassa kaikkia monottanut Roki on nykyään lempeä laumanjohtaja ja sosiaalinen kaveri. Vaikka sillä olisi voimaa ja älyä viedä kaikkein parhaimmat ruohokohdat ja mutaläjät, se useammin antaa niitä lauman heikoimpien käyttöön.
Ratsutouhuissakin Roki on ryhdistäytynyt. Kouluratsastus saa sen jotenkin apaattisen oloiseksi loppupäiväksi, mutta esteillä se on oma iloinen itsensä. Eikä sitä haittaa vaikka ratsastettaisiinkin porukalla, monta ratsukkoa samalla kentällä.

As I continued to live by myself... I sometimes wanted to call myself stupid.
Hoidettaessa Roki näyttää nauttivan yksinäisten vuosiensakin edestä. Se oikein puskee harjaa vasten ja kiehnää minkä jaksaa. Oriksi sitä ei uskoisi kukaan, on se niin kiltti ja käyttäytyy kuin ratsastuskoulun vanhimmat ja viisaimmat ruunat. Hassua sanoa orista näin, mutta tämän pojan voisi antaa hoidettavaksi vaikka aloittelijalle.
Kaviotkin ori antaa siivota poikkeuksellisen hyvin, mutta silti ei nostele jalkojaan kun suojia laitetaan muka auttaakseen. Se ei kumattu uteliaana pällistelemään hoitajan tekemisiä ärsyttävästi, vaan pitää päänsä neutraalisti suorassa.
Satulavyölle on pullisteltava näön vuoksi, mutta Roki lopettaa heti kun sitä läpsäisee kevyesti vatsaan vyön kohdalle. Sen jälkeen se näyttää nololta, ihan kuin pyytäisi anteeksi. Kuolaimet se ottaa nykyään kämmeneltä niin nätisti että parempaa käytöstä ei enää varmasti ole olemassakaan.

I have something precious here so I can sing like this to everyone!
Esteratsastus on kova laji. Ihan sama harjoitteleeko kentällä Roki yksin vai Roki ja sata muuta, joka tapauksessa se keskittyy työhänsä ja näyttää nauttivan. Ilopukkeja se tekee niin harvoin, että sama kun niitä ei olisi ollenkaan. Radan jälkeen kun joskus laukataan kentän ympäri kuin kunniakierroksella, se saattaa nostaa päänsä ylös ja hirnua kovaan ääneen ja pitkään. Niin se osoittaa vain olevansa iloinen nyt!
Esteratsulle tyypillinen hyppy on tasainen ja hyvä, mutta Rokin sataprosenttisen keskittymisen takia hyppyä voidaan viedä paljon pidemmällekin. Ei ole väliä tullaanko ravissa vai laukassa, tullaanko esteelle vinosti vai suorassa, kuitenkin Roki hyppää joka kerta. Askelia ei tarvitse laskea, koska ponnistuspaikalla ei ole Rokille juurikaan väliä.
Askeliltaan ori on isojen hevosten tapaan pomppiva. Se ei ole kuitenkaan sellaista tehosekoitinjyrinää jossa ei voi istua, vaan se on tasaista, vaikkakin isoa askellusta. Kyllä näissä askelissa istuu kuka vain, ne eivät ole ollenkaan pahat ratsastaa.

It's So Lonely
Rokin mielestä kouluratsastus on hieman apeaa puuhaa. Sitä ei voi niin harjoitellakaan porukalla, ja siitä tulee mieleen vanhat ajat, jollain tapaa. Treenejen jälkeen ori saattaa olla apaattisen oloinen loppupäivän. Kapasiteettiahan sillä olisi vaikka GP-tasolle, mutta turha sitä on treenaamisella rääkätä kun se ei kerran edes pidä koko hommasta.
Ori tottelee hienosti pelkkiä painoapuja, ja pohkeita tarvitaankin vain laukannostossa ja tiukimmissa käännöksissä. Ohjaa tarvitsee harvoin käyttää, ja suustaankin Roki on niin herkkä että pieni vihjaus johonkin suuntaan riittää.
Luonteeltaan ori kävisi aloittelijoiden ratsuksi, mutta tämä herkkyys estää sellaisen käytön.

It'll be nice if we stayed as friends forever.
Voihan sitä lomaa viettää maastossakin. Roki on mitä luotettavin ratsu, se ei pelkää mitään ja on varmajalkainenkin. Lisäksi jos ratsastaja putoaa, se jää odottamaan eikä lähde minnekään syömään tai muuta kivaa. Tammojen aitauksen ohi ratsastettaessa se vähän kyllä katselee ja ilmaa haistelee, mutta ei sinnekään säntää.
Kärryjen edessä Roki on toimiva tapaus, vaikka jyrkästi käännyttäessä se haluaisi juosta vain eteenpäin.
Talutuksessa orilla ei ole kiire. Se tulee löysällä narulla, ja katselee uteliaasti ympärilleen. Joskus se selostaa näkemäänsä äänekkäin hirnahduksin ja hörähdyksin taluttajalle. Se ei koskaan jää tuijottelemaan minnekään, vaan pitää seuraa ihmiselle vieressään.
Roki on myös unelmatapaus lastata ja purkaa.

My overflowing feelings, moving freelings.
Kisapaikan äänet ja jännitys eivät aiheuta orin sekoamista tai jännittämistä. Se pysyy rauhallisena harjauksen, satuloinnin ja lämmittelyn. Kisatilanne muuttaa sen käytöstä hieman.
Kun oma suoritus aloitetaan, Roki tajuaa taas kerran kuinka kovasti se haluaakin olla mieliksi ratsastajalleen, ja kuinka kovasti se hänestä pitää. Ori yrittää selvitä vieläkin paremmin kuin kotona tai muissa kisoissa. Se harkitsee jokaisen liikkeensä ja pitää yllä iloisen ilmeensä.
Palkinnosta Roki ei niin perusta, sen mielestä sinivalkoinen ruusuke on ennemminkin kuin maininta ratsastajan ja ratsun vahvasta ystävyydestä, kuin merkki voitetusta luokasta.

  The Family
I Live Here
hann, 168cm, evm.
Gregory
hann, 169cm, evm.
Greg (evm.)
Glory (evm.)
Diara
hann, 173cm, evm.
Arameos (evm.)
Daniella (evm.)
Carrot'n Apple
hann, 174cm, evm.
Feeding Dance
hann, 170cm, evm.
Get Going (evm.)
Hot Dance (evm.)
Yvonne
hann, 169cm, evm.
Michael (evm.)
Yolanda (evm.)

  About the Family
Rokin isä I Live Here tuttujen kesken Herkku on 168cm korkea, musta hannoverilainen. Herkulla on myös iso valkoinen tähti sekä molemmissa takajaloissa pienet sukat. Herkku on nuorempana ollut oikea estetykki, mutta myös koulu on sujunut tältä komealta herralta hyvin. Aikoinaan Herkku saavutti muun muassa DCh-kiertopalkinnon, joka lahjoitetaan joka toinen vuosi parhaiten kenttäkisoissa menestyneelle. Herkku on myös voittanut yhteensä reilu 30 este- ja kenttäkilpailua ja lisäksi sijoittunut myös 30 kilpailussa toiseksi tai kolmanneksi. Nykyään tämä musta herra asustelee Hofman’s siittolassa viettäen eläkepäivä tammojen seurassa. Roki on Herkun kymmenes (10) varsa, mutta Rokin jälkeen on tullut vielä useita jälkeläisiä lisää ja astutukset jatkuvat edelleen. Herkun varsoissa on myös nähtävissä Herkun omaa kapasiteettiä kenttäratsastukseen.
Rokin isänisä Gregory on tummanruunikko n. 170cm korkea hannoverinhevosori, Jolta löytyy luonnetta vaikka muille jakaa. Tätä oria saavat oikeasti käsitellä vain kokeneet miehet, muita se kusettaa armottomasti. Gregory on menestynyt Saksassa muutamissa estekilpailuissa, mutta mitään huippua siitä ei koskaan jalkaongelmien takia tullut. Gregory hyppäsi ennen loukkaantumistaan 140cm esteratoja, mutta loukkaantumisen jälkeen hän siirtyi täyspäiväsesti jalostukseen.
Greg on 172cm korkea hannover, joka hyppäsi nuoruudessaan ratana 150cm. Irtona tämä ruunikko loikki korkeampiakin. Kilpailuissa se sijoittui parikymmentä kertaa neljällä kaudellaan, ja myöhemmin hevosesta tuli keskinkertainen siitosori. Luonteeltaan ori oli melko tuju tapaus, ja luonteikkaita sen jälkeläisetkin, erityisesti orit ovat myös.
Yksi Gregin tammoista oli Glory, 165cm korkea rautias läsipää. Tämän kiltin ja kuuliaisen siitostamman tuli tasapainottaa Gregin kovaluontoisuutta varsoissa, mutta ei Glory säyseää luonnettaan jälkikasvulleen periyttänyt. Sen sijaan kaikki sen varsat siunattiin emänsä hienolla rakenteella. Gloryllakin oli näyttelymenestystä, mutta ratsukilpailuissa sillä ei starttailtu.
Rokin isänemä Diara oli vaaleanrautias, sabino 168cm korkea hannoverilainen. Diara oli aikoinaan menestynyt kohtalaisesti esteradoilla ja kenttäkilpailuissa. Diara oli myös kantakirjattu II-palkinnolla Saksassa. Koska Diara oli suhteellisen hyvä sukuinen tamma, käytettiin sitä jalostukseen kymmeniä vuosia, saaden yhteensä 8 varsaa elämänsä aikana. Diara jouduttiin lopettamaan viimeisen varsan synnyttyä, Diaran kohtu oli revennyt, eikä sitä pystytty korjaamaan.
Kenttäratsu Arameos sijoittui kilpailuissa viitisenkymmentä kertaa Suomessa ja Ruotsissa. Tietenkin niin menestyneestä orista yritettiin heti siitoshevosta, mutta Arameos ei saanut tammoja kantavaksi. Siitä tuli maastoratsu harrasteluun vanhoilla päivillään. Kerran se kuitenkin karkasi ja pääsi astumaan erään tamman, joka sitten saikin Arameokselle varsan. Vaikka tapaus oli vahinko, varsa oli toivottu. Arameos oli 170cm korkea vaaleanrautias.
Tamma, jonka Arameos astui, oli Daniella, kilpailematon kuusivuotias. Se ei olisi ollut tarpeeksi hyvä julkimo-orin varsan emäksi, mutta vahinko tapahtui, ja tamma sai osakseen odottamatonta kunniaa. Harrastehevonen Daniellaa ei muusta muistetakaan: se ei kilpaillut, ei missään lajissa, eikä käynyt näyttelyissäkään. Rekisteritietojen mukaan tamma oli 165cm korkea rautias.
Rokin emä Carrot'n Apple tuttujen kesken Omppu on harmaan kimo 174-senttinen hannoverilainen. Omppu on aikoinaan kisannut menestyksekkäästi esteradoilla, saavuttaen monia suurvoittoja suuristakin luokista. Suurin Ompun hyppäämä irtoeste ratsastajan kanssa on ollut 160cm korkea. Voittoja estekisoista kansallisella tasolla tälle tammalle on kertynyt huimat 35, jonka lisäksi hän on useasti sijoittunut toiseksi tai kolmanneksi. Ompun motto tuntuukin olevan, periksi ei anneta vaan aina annetaan parhaamme. Tätä nykyä Omppu on kantakirjauksen (II-palkinto) jälkeen siirtynyt jalostukseen Hofman’s siittolaan. Roki on Ompun ensimmäinen varsa, mutta Rokin jälkeen Ompulle on syntyny vielä liuta varsoja, yhdet kaksosetkin löytyvät joukosta. Omppu periyttää hienosti omaa rohkeaa luonnettaan sekä kapasiteettiaan.
Rokin emänisä Feeding Dance on 170-senttinen kimo hannover ori, joka toimii nykyään omistajansa harrasteratsuna astuen välillä muutamia tammoja. Fedi on aikoinaan kisannut 130cm luokkia aluetasolla, mutta pidemmälle ei kellään ole ollut halua tätä oria viedä. Luonteeltaan tämä ori on hyvin ruunamainen, kiltti kuin enkeli eikä oikeastaan koskaan ole tehnyt pahaa kenellekkään. Ori periyttää hyvin luonnettaan.
Get Going oli kiltti kimo 172cm korkea hannoverinhevonen. Se oli estepainotteinen, ja menestyi keskinkertaisesti 140cm korkeilla radoilla. Oman alueensa tammoja hevonen astui neljä, ja varsoista tuli myös kelpo kilpahevosia este- ja kenttäradoille.
Kolme eri laatuarvostelupalkintoa saanut Hot Dance oli 167cm korkea musta tamma, ja oikein näpsäkkä luonteeltaan. Jo varsana siitä ennustettiin mahtavaa kenttätykkiä, ja oikeassa ennusteet olivatkin. Tamma menestyi hyvin, ja siitä tuli myöhemmin kuuden menestyneen varsan emä.
Rokin emänemä Yvonne on musta 168-senttinen hannovertamma, joka toimii Saksassa ratsastuskouluhevosena. Ratsastuskoulussa Yyonne on päässyt myös kisaamaan 120cm ratoja tuntilaisten kanssa aluetasolla. Yyonne on luonteeltaan vähän äksy, mutta ei se kuitenkaan kenellekään pahaa tee. Yyonnella on ainoastaan yksi varsa, Rokin emä Omppu.
Michael oli komea ja kiltti. Vain sen vuoksi sillä astutettiin lähialueen tammoja, vaikka ori toimi tavallisena puskailuhevosena. 178cm korkea ruunikko kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen.
Yolanda asui ratsastuskoulussa, ja oli tuntilaisten suosikki. Siksipä sillä päätettiin teettää varsa ennen kuin se olisi liian vanha varsapuuhiin. Hienon varsan, ainoansa, Yolanda saikin. Se aloitti tuntihommat taas varsan vieroituksen jälkeen, ja sellaista työtä se tekikin eläkepäiviinsä asti. Tamma oli 172cm korkea punarautias.


1. ja 2. polvi © Suvitsu
3. polvi © Oresama/Zurück


  This is MY Show!
Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
20.10.-07Rosa RojoERJ/120cm6/66
20.10.-07Rosa RojoERJ/120cm2/63
15.11.-07ShiawaseERJ/120cm1/35
15.11.-07ShiawaseERJ/150cm3/13
17.11.-07PredujiceERJ/100cm2/89
17.11.-07ShiawaseERJ/120cm4/25
26.03.-08WAMMAEste/150cm2/5
10.04.-08WAMMAKoulu/VaB2/9
20.06.-08Sun StepKRJ/VaB3/112
10.07.-08SiivetERJ/150cm2/30
29.07.-08ZurückERJ/150cm1/35
01.08.-08ShiawaseERJ/140cm3/19
01.08.-08ShiawaseERJ/150cm3/19
09.08.-08KarpaloKRJ/VaB5/107
10.08.-08ZurückERJ/150cm1/23
12.08.-08Craced StallionsERJ/130cm3/60
16.08.-08Joushou GaidouKRJ/VaB6/48
16.08.-08Joushou GaidouERJ/150cm2/31
18.09.-08ZurückWRJ/Western Riding3/11
26.09.-08ZurückKRJ/VaB2/28
18.01.-09Joushou GaidouERJ/150cm2/4
18.01.-09Joushou GaidouERJ/160cm2/8
19.01.-09Cheval DelamerERJ/150cm7/50
29.04.-08NaturaelERJ/130cm7/98
15.02.-09ZauberhofERJ/150cm2/43
27.03.-09ZurückERJ/150cm2/6
12.06.-10Frostbitten'sEste/140cm3/30
01.08.-10ZuruckKoulu/VaB2/30
20.10.-10ZuruckKoulu/HeA2/30
23.10.-10ZuruckKoulu/HeA3/19
05.07.-11IconEste/150cm4/39
06.07.-11IconEste/130cm2/67
07.07.-11IconEste/120cm4/90
07.07.-11IconEste/140cm3/56
09.07.-11IconEste/130cm6/67
12.07.-11MarciusKoulu/VaB4/30
10.07.-11Rowlee ShowjumpersEste/160cm1/7
17.07.-11MarciusEste/160cm1/3
18.07.-11ValkiaKoulu/HeA2/28
20.07.-11ValkiaKoulu/VaB2/16
20.11.-11SISFEste/160cm1/11
03.12.-11SISFEste/160cm2/16
05.03.-12JundabyneKRJ/VaB4/40
15.03.-12ZurückKRJ/VaB6/50
16.03.-12ZurückKRJ/VaB5/50
19.03.-12ZurückKRJ/VaB7/50
11.03.-13HillamäkiERJ/160cm5/30
12.03.-13HillamäkiERJ/160cm3/30
14.03.-13HillamäkiERJ/160cm5/30
15.03.-13ZurückERJ/160cm7/50
31.03.-13ZurückERJ/160cm5/50
02.04.-13ZurückERJ/160cm3/50
04.04.-13ZurückERJ/160cm5/50
04.04.-13Reve de HausseaERJ/160cm2/30
05.04.-13Reve de HausseaERJ/160cm2/30
08.04.-13SuprantKRJ/VaB4/50
09.04.-13SuprantKRJ/VaB7/50
10.04.-13FiktioKRJ/VaB9/100
09.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm1/30
10.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm2/30
10.04.-13Reve de HausseaERJ/160cm1/30
11.04.-13FiktioKRJ/VaB2/100
11.04.-13ZurückERJ/160cm5/50
11.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm1/30
11.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm4/30
12.04.-13Reve de HausseaERJ/160cm4/30
13.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm5/30
13.04.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm5/30
13.04.-13FiktioKRJ/VaB4/100
14.04.-13HillamäkiERJ/160cm5/30
14.04.-13Twisty PuzzleERJ/160cm5/30
15.04.-13ZurückERJ/160cm2/40
15.04.-13HillamäkiERJ/160cm2/30
16.04.-13CastorERJ/160cm7/50
22.04.-13JindabyneKRJ/VaB4/40
05.05.-13Jadessa WBsERJ/160cm4/30
14.05.-13Jadessa WBsERJ/160cm3/30
16.05.-13Jadessa WBsERJ/160cm3/30
18.05.-13Gestüt SilbereicheERJ/160cm1/30
18.05.-13NonsheinERJ/160cm4/30
20.05.-13Gestüt SilbereicheERJ/160cm1/30
24.05.-13Gestüt SilbereicheERJ/160cm4/30
28.05.-13NonsheinERJ/160cm4/30
29.05.-13NonsheinERJ/160cm4/30
18.05.-13DurenKRJ/VaB4/30
21.05.-13BairdonERJ/160cm2/40
22.05.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm4/30
22.05.-13ZurückKRJ/VaB2/30
22.05.-13SalpicarKRJ/VaB5/30
23.05.-13BairdonERJ/160cm3/40
24.05.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm3/30
24.05.-13Dark Side TrakehnersERJ/160cm1/30
26.05.-13DurenKRJ/VaB2/30
27.05.-13DurenKRJ/VaB5/30
28.05.-13SalpicarKRJ/VaB5/30
13.06.-13ZurückKRJ/VaB6/50
30.06.-13ZurückKRJ/VaB4/16
18.07.-13KK StewartKRJ/VaB2/30
26.11.-13Mewian WelshKRJ/VaB4/50
30.11.-13Mewian WelshKRJ/VaB5/50
05.12.-13SatulinnaKRJ/VaB5/40
06.12.-13SatulinnaKRJ/VaB4/40
17.12.-13FiktioKRJ/VaB2/40
19.12.-13Golden League SporthorsesKRJ/VaB2/30
23.12.-13Golden League SporthorsesKRJ/VaB4/30
04.03.-14AittohaaraKRJ/VaB1/40
04.03.-14AittohaaraKRJ/VaB1/40
05.03.-14ZurückKRJ/VaB1/40
05.03.-14ArvolaaksoKRJ/VaB2/30
07.03.-14ArvolaaksoKRJ/VaB5/30
08.03.-14ArvolaaksoKRJ/VaB2/30
12.03.-14ArvolaaksoKRJ/VaB3/30
13.03.-14ArvolaaksoKRJ/VaB2/30

  Dear Diary...

15.05.2013
Ilmoitin meidän Rokin ERJ'n laatuarvosteluun. Kauan olen odottanut, että siihen tilaisuus tulee, mutta nyt sattumalta oli lisätilaisuudessa paikkoja (tai toivottavasti oli) heti, kun lopetin Rokilla kilpailemisen. YLA:n tilaisuuteen ori ei vielä pääse, koska nyt avoinna olevaan kutsuun olen jo liikaa hevosia ilmoittanut.
Roki-raasu ei itse tiedä, että joutuu pian taas matkustamaan. Arvostelut ovat Suomessa, joten hevonen joutuu taas pitkälle reissulle. Luulen, että vuokraan sille tallipaikan Suomesta, ja se saa olla siellä kunnes on käynyt molemmissa arvosteluissa. Mutta ei se haittaa - Rokia ei viedä YLA'n ja ERJ'n laatuarvostelun jälkeen kuin korkeintaan ERL'n tilaisuuteen, eikä sellaisia tilaisuuksia vielä näy. Sitä paitsi ori on rento ja terve, kyllä se matkan kestää.
Lähdenpä varaamaan sille jonkinlaista kuljetusta mahdollisimman pian. Onneksi minulla on hyviä ystäviä Suomessa. Hyvät ystävät tekevät aina palveluksia. Esimerkiksi hoitavat lemmikkiäni jonkin aikaa reipasta tallivuokraa vastaan.

04.05.2013
Kuinkahan monta vuotta olen jo Rokin kanssa taivaltanut? Useita. Ikä ei ala vielä meitä kumpaakaan painaa, mutta yhdessä on jo koettu kaikenlaista. Orin kisakalenteria tallin nettisivuille päivittäessäni huomasin, että hevoseni on sijoittunut ERJ'n alaisissa yli 50 kertaa, ja muitakin sijoituksia on kymmeniä. Jätin nettisivujen päivittämisen kesken ja kävin onnittelemassa oria parilla suurella porkkanalla. Roki odottaa nyt pääsyä ERJ'n laatuarvosteluun ja YLA'an.
Vaikka Rokin kisaus ei lopu (KRJ'n alaisia se vielä saa mennä), tuntuu tämä merkittävältä virstanpylväältä. Vaikka jollekulle muulle tämä ei olekaan saavutus, meille se on. Onnea, J-Rock, surkeana tuontiorina tullut, hienoksi kilpuriksi kehittynyt tyylikäs herrasmies!
Roki on valmennustauolla kotona nyt ennen kuin palaa kisareissuille. Soitan saman tien estevalmentajille ja sanon, ettei tarvitsekaan tulla. Mitä sitä turhaan enää - Roki on valmis jo. Kouluvalmennukset sen sijaan tulevat tarpeeseen, kouluratsastushan on hevoseni kakkoslaji...
Tästä on hyvä jatkaa. Olemme tyytyväisiä ja iloisia.

20.08.2012
Huh huh, mikä reissu! Teimme Rokin kanssa pitkän maastolenkin, ja sepä virkisti! Hevoseni käyttäytyi oikein kunnolla, vaikka säikähtikin naapurin räyhäävää koiraa oikein kunnolla. Eihän Roki koiria pelkää, mutta kun se piski alkoi ihan kohdalla ulvoa. Koiraansa lenkittävä naaapuri nosti nolona kättään ja minä nyökkäsin hymyillen heti, kun sain Rokin asettumaan.
Kiersimme Falkensteinin ympäri, niin kuin aina, mutta siinä kuluu vain noin puolitoista tuntia. Päätimmekin, tai siis minä päätin, kiertää keskustaan asti. Siellä oli iloisia lapsia, jotka (niin kuin aina) halusivat taputtaa heppaa. Vaikka meilläpäin hevonen on tavallinen näky kaupunkimme pienessä keskustassa, silti ratsukko herättää aina hilpeyttä. Ja tottakai meidän Rokia saa taputtaa!
Kotona jynssäsin hevostani kumisualla niin kauan, että se venyi ja vanui oikein pitkäksi, kun rentoutui täysin. Roki on niin söpö, kun se venyttää kaulansa löysäksi, roikottaa päätään ja värisevää alahuultaan, ja tuhisee!

19.03.2012
Roki poseerasi ensimmäistä kertaa lehtikuvassa tänään. Se sattui menemään tallin omissa kisoissa monena päivänä niin mallikkaasti, että toimittaja oli kaivellut sen taustoja melko syvällisesti. Oli tosi noloa sanoa itseään orin omistajaksi, kun toimittaja esitti niin tarkkoja kysymyksiä, etten osannut vastata niihin. En minä tiennyt, että Rokin suvusta aimo osa on tavallisia ratsastuskoulun pulliaisia! Toimittaja kysyi, miten sellaisista rupuratsuista syntyy näin upea helmi. Minä peitin tietämättömyyteni sanomalla, että koko Rokin suku on upea, vaikka hevoset ovatkin eri ammateissa.
Arvatkaapa, mitä me siis Rokin kanssa olemme tänään illalla tehneet! Minä olen istunut sen karsinassa koko aamun ja selvittänyt, mistä sen suku oikein tulee. Roki taas on syönyt vieressäni ja tutkinut kannettavaa tietokonettani. Mutta löysinhän vaikka mitä, ja palkkasin oikean sukututkijan käymään tarkemmin läpi orini lähisuvun.

18.12.2011
Noin hurahti taas kokonainen vuosi. Tai no, onhan tässä vielä vuotta vaikka kuinka, mutta Rokin talviloma on jo alkanut. Jottei se ihan pulskistuisi, olen keksinyt sille hommaa lomallakin. Minun kahdeksanvuotias siskontyttöni Leena tuli nimittäin kylään Suomesta, ja tietenkin esittelin meidän Rokin tälle pikku heppahullulle. Sanokaa vain minua vastuuttomaksi, kun opastan pientä tyttöä hoitamaan oria, mutta minähän valvon häntä koko ajan, ja Rokikin on oikein kiltti.
No, Roki on nauttinut. Tänään talutin Leenaa kantavaa Rokia oikein maastossa. Ja koska kahdeksanvuotiaalle käyntilenkki maastossa ei ole kovin hurja kokemus, ratsastin itse Rokin pojalla ja tarhakaverilla, jonka nimi on Ruki, ja talutin ratsukkoa selästäkäsin. Leena nauroi niin, että kirkui, eivätkä hevoset ollenkaan panneet pahakseen. Menimme huimaa harjoitusravia, ja tytöstä oli upeaa ratsastaa Rokin tapaisella isolla hevosella.
Roki on niin kiintynyt Leenaan, että seuraa tyttöä kuin iso koira. Siskontyttöni tapaakin ottaa orin aamulla mukaansa postia hakemaan, ja iltapäivällä ruuan syötyään hän taluttaa hevostani pihatiellä edestakaisin. Ihan niin kuin koiraa. Minä vahdin ikkunasta, mutta esitän aina, että en ole katsonut. Kyllä minä muistan, kuinka mahtavaa oli olla kahdeksanvuotias, ja saada iso hevonen tottelemaan, kulkemaan nätisti, ja ihan itse!

01.04.2011
Kevät tulee, osalla tammoista on kiima, Roki temppuilee. Siinäpä se lyhyesti. Pidemmin sanottuna hevoseni on kuin ampiainen, mikä on erittäin hämmentävää, sillä yleensä hevonen on kiltti kuin lammas. Otin hevoseni kanssa tänään oikein kunnolla yhteen treeneissä ulkokentällä, kun se olisi vain kävellyt pää kenossa kohti tammojen aitausta. Tottakai sain sen tottelemaan, olenhan laumanjohtaja, mutta ei se helppoa ollut.
Ja tällainenko taliaivo pitäisi päästää ihmisten ilmoille uudelle kisakaudelle? älkää unta nähkö. Roki jää kotiin käytöstapoja opettelemaan niin kauaksi, että se on edes suht koht normaali, vaikka kymmenen tammaa tanssisi sen edessä lambadaa pannumyssyt päässä.
Mutta niin ne hormonit hyrräävät. Se on normaalia. Ei saisi suuttua hevoselle, vaan pitäisi vain pitää kuria. Mutta kun Roki on niin poikkeuksellisen hankala tänä keväänä...

01.01.2011
Voi hyvää päivää, minkälaisen yön me vietimme. Joka kerta, joka ikinen vuosi sama homma: joku kylän isännistä ampuu lapsilleen raketteja meidän pellollamme, minun tallini vieressä. Osa hevosista ei välitä, mikä on kyllä kummallista, mutta ihanalla tavalla. Osa on niin kuin Roki: potkii seiniä ja uhkailee kalteriseinien läpi naapurikarsinoiden asukkeja. Laitoin hevoselle korvatulpat, ja ajattelin viedä sen uhkarohkeasti ulos. Ajattelin, että jos se riehuu ja pelkää, se satuttaa itseään vähemmän aitauksessa.
Yllättäen minä olinkin se, mitä Roki-kulta tarvitsi. Se painoi päänsä syliini. Vaikka se nytkähti joka pamauksesta, se pysyi paikoillaan. Harjailin oria hyvän tovin käytävällä, ja lopulta se rentoutui. Hevoseni kävi vain ylikierroksilla, ja ryhtyi nukkumaan yhden maissa, vaikka edelleen tallin vieressä pamahteli. Aamulla Roki oli ihan normaali.

24.12.2010
Arvatkaa, kuka veti Joulupukin rekeä meidän kylällämme? Joo, tottakai arvaatte, että Roki, kun noin kysyin, mutta se ei ollut Roki. Sen kyllä piti olla, mutta ori alkoi ontua toissapäivänä, ja oli normaali vasta tänä aamuna. En viitsinyt laittaa sitä töihin, vaan lähetins sille tuuraajan. Ori ei tiennyt, mistä jäi paitsi, ja oli vain iloinen, kun harjailin sitä pitkin päivää haassa.
Illalla avattiin lahjoja. Muutama hevonenkin sai lahjan, ja niihin hevosiin kuului myös meidän Roki, joka on ollut kiltti poika. Tämä kiltti poika sai ihanan ruosteenruskean loimen, johon on kirjailtu sen nimi. Oikein kultaiset kanttaukset loimessa on, ja kullanväriset soljet myös. On niin upea loimi, että sitä käytetäänkin vain kisapaikoilla!

14.10.2010
Rokilla on mennyt hyvin, vaikka en olekaan pitkään aikaan kirjoittanut. Se on ollut terveenä, ja matkustellut tasaiseen tahtiin kilpailuissa. Olen ratsastanut sillä poikkeuksellisesti itse, vaikka yleensä hevosillani onkin ratsastajat. Roki vain sopii minulle, ja minä sille. Sellainen täydellinen yhteisymmärrys, jonka Rokin kanssa koen, on harvinaista, eikä sellaista saa koskaan heittää hukkaan. En ole ikinä ollut rautahermoinen kilparatsastaja, mutta Rokin kanssa jännityskin tuntuu mukavalta. Se rohkaisee minua, ja minä sitä.
Kilpaileminen on upeaa. Hyppääminen Rokin kanssa on muutenkin kuin lentämistä, mutta kilpajännitys tuo siihen omat mausteensa vielä päälle. Silloin tällöin otan salaa orin niskajouhia nyrkkiini, vaikka ei saisi, mutta en tukeakseni itseäni. Haluaisin vain pidellä Rokia sylissä kuin pientä koiraa, ottaa sen yöksi vierelleni sänkyymme, laittaa sen syömään aamulla kahvipöydästäni ja värjätä sen kaviot kynsilakalla kultaisiksi.
Roki on virallisesti koko maailman ihanin heppa!

16.05.10
Ihanaa, remontti edistyy ja nyt vihdoin päästiin tänne Rokin karsinaan asti. Ratsu näyttää ihan nauttivan, kun ikkunastakin näkee läpi ja upouudet loimet ja riimut ja riimunarut roikkuvat siististi tämän uuden karsinan vastavaihdetuissa, lommottomissa ovissa.
Kesä on nyt kuitenkin tullut, ja kisakaudesta on lomaa. Kuten näette, kisataukoa on jatkunut jo lievästi sanoen jonkin aikaa, ja se johtuu VRL'n tauosta. Suunnittelen starttaavani taas pitkästä aikaa Rokilla villeissä kisoissa, koska tämä tauko on jo venynyt yli vuoden pituiseksi kokonaisuudessaan. Joku pian luulee, että Rokini on unohdettu, kun hän plarailee näitä sivuja!
  Baby Rokies
160708 o The F-Word Rück  (e:The World Is Crashing Down)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti