perjantai 4. marraskuuta 2016

Cloudberry Winds

Cloudberry Winds 30.3.2011 - 4.11.2016
Berry löytyi aamulla karsinastaan elottomana.


Nimi Cloudberry Winds, "Berry"
Syntymäpäivä30.03.-11
Ikä, ikääntyminenkuollessaan 13v
Rekisterinumero-
RotuTrakehner
VäriRuunikko
SukupuoliTamma
Säkäkorkeus170cm
KasvattajaWindsor, Sandi
OmistajaOresama
AsuintalliZurück
PainotusKoulupainotus
KoulutustasoInt.II, 60cm
SaavutuksetEi vielä

 



Klikkaa kuvaa, niin näet sen oikeassa koossaan.
Kuvat © foto-vik.ru


 
Kuten emänsäkin, on Berry hellyydenkipeä hevonen, mutta välillä vaativa ja itsepäinen myös. Se tulee yleensä toimeen kaikkien hevoskavereidensa kanssa, mutta ihmisystäviltään tamma vaatii kokemusta, taitoa, kärsivällisyyttä ja ennustettavuutta. Se itse tietää, miten sen päivärutiinien kuuluu mennä ja missä järjestyksessä ne on suoritettava, eikä se pidä poikkeuksista. Treenin puolestaan tulee olla vaihtelevaa ja kiinnostavaa.
Hoidettaessa Berry on nätisti, ellei se vähän laita uutta hoitajaansa koetukselle aluksi. Harjailusta se nauttii, varsinkin jos joku rapsuttelee tai hieroo kumisualla sään kohdasta. Tamma ei nuku elämäänsä kyllästyneenä, vaikka nautiskeleekin saamastaan huomiosta, vaan se seuraa korvat hörössä tallipihan tapahtumia joutessaan. Joskus se hirnahtaa hillitysti orin esiintyessä sille, mutta muuten ei neidistä edes ääniä kuulu. Kavionsakin se antaa puhdistaa aivan rauhassa, kiire ei ole minnekään.
Satulointi hoidetaan aina ripeästi, koska hevosenhoitajille on aina tulossa seuraava ratsu työn alle ratsastajia varten. Berrykään ei saa erityiskohtelua, vaikka tahtoisi. Se kapinoi pullistelemalla satulavyölle, mutta sen hoitajat ovat oppineet taputtamaan sitä reippaasti vatsasta vyön kohdasta, mikä auttaa asiaa paljonkin. Kuolaimiakaan varten se ei suutaan aio valmiiksi avata, mutta ei Berry myöskään nosta meteliä, kun sitä hammaslomasta kutittaa ja suitsii vain.
Kouluratsun tulee olla reipas, ryhdikäs ja herkkä ratsastajan avuille. Lämmittelyssä Berry ei näytä ollenkaan sellaiselta. Kuumina päivinä se valuu tuskaisesti ympäri kenttää ja odottaa pääsyä viileään talliin. Muut säät taas saavat sen enemmänkin vyörymään minne sattuu ilman järjen hitustakaan. Sen on aina kokeiltava, saako ratsastaja sen tällä kertaa kuriin. Aina Berry on saatu käyttäytymään ihmisiksi ihan vain ratsastamalla aktiivisesti paino- ja pohjeavuilla, joten pelleily ei jatku ensimmäistä viittä minuuttia kauempaa. Sen jälkeen tamma onkin mukava ratsastaa.
Itse treeni tulee rakentaa erityisen vaihtelevaksi, koska tällä hevosella ei ole maailman pisin pinna. Se on kyllä taitava, mutta jos se epähuomiossa tai ratsastajan virheiden vuoksi epäonnistuu, se ei viitsi enää edes yrittää kunnolla. Jos välillä kokeilee jotain muuta, jaksaa neiti palata ongelmaan uudelleen melko pian. Tammalla on tapana laahata takapäätään, jos siihen vain tilaisuus tulee, ja tämä sekä ehkäistään että kielletään pitämällä hevonen hereillä pohkein ja painoavuin.
Maastoon Berry harvoin pääsee, mutta hauskaa siellä on joka kerta. Välillä neiti voi muka säikähtää jotain ihmeellistä, mutta oikeastihan se ei pienistä hätkähdä. Tamma on turvallinen ratsu, ja metsän siimeksessä se viitsii käyttäytyä ratsastajaakin kohtaan kunnolla heti aluksi, koska ympärillä on aina niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää.
Kouluratsu kilpailee jatkuvasti, ja se hulabaloo, joka kilpapaikalla on, on tuttu Berryllekin. Tamma ei saa sätkyä metelistä tai valokuvaajista, eikä sitä edes yleisö liiemmin kiinnosta. Varsinainen kilpasuorituskin menee yleensä hyvin, koska ratsua ei jännitä tai pelota. Se kulkee juuri niin kuin kotonakin.
 
 
Waldorff Tortuga
trak 168cm
Morgul Poltergeist (evm.)
Mondain (evm.)
Toscanette Moscow (evm.)
Tonava (evm.)
Sateen Raspberry
trak 172cm
Lovekorn (YLA2) Kornefer II (evm.)
Loveleía (evm.)
Angeldreams (KTK-II) Platinum IV (evm.)
Stanmore's Alysha (evm.)

 
Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
----


http://trakehnercup.weebly.com/koulu3.html (2)
http://oresamankisat.blogspot.fi/2015/04/krj-126-avoin.htmlhttp://oresamankisat.blogspot.fi/2015/04/krj-131-avoin.html
http://oresamankisat.blogspot.fi/2015/04/krj-132-avoin.html
http://oresamankisat.blogspot.fi/2015/04/krj-135-avoin.html
 
 
300311
Aamuyöstä syntyi maailman kaunein tammavarsa. Jo pari viikkoa aikaisemmin varasin pienen Berryni, ennen kuin se oli syntynyt edes, ja tänään sain kuulla uutiset. Ilmielävä hevosprinsessa on tullut maailmaan!
Berryn luonteenlaadusta en osaa vielä sanoa mitään, koska todennäköisesti se käyttäytyy kuin kaikki varsat: seuraa emäänsä. Kaunis se kuitenkin on. Näin siitä valokuvan tänään tietokoneella, eikä toista yhtä kaunista pientä hevosta ole olemassakaan. Kunhan Berry kasvaa, se hurmaa kaikki ihan varmasti kouluradallakin. Nyt sen pitää vain antaa kasvaa - ja kouluttaa sitä kunnolla. Olen hevosesta jo nyt ylpeä, vaikka se ei ole tehnyt yhtään mitään maineensa eteen. Se vain on maailman kaunein olento.


Berryllä ei ole varsoja.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Erkinheimon Täytehevonen

Erkinheimon Täytehevonen

Tane menehtyi 29.11.2016 ennen puoltayötä rauhallisesti vanhuuteen omassa karsinassaan. 
  Nimi   Erkinheimon Täytehevonen aka Tane
  Rotu  Suomenhevonen
  Sukupuoli  Ori
  Säkäkorkeus  152cm
  Syntynyt, ikä  17.04.-15 (kuollessaan 30v)
  Rekisterinumero 
  Kasvattaja  Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Omistaja  Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Painotuslaji  Yleispainotus
  Koulutustaso  90m, HeA, tutustumislka
  Saavutukset  Ei vielä



Luonne

Tane on järkevä suomiratsu. Se taipuu niin esteille kuin kouluunkin työteliäästi ja tarmokkaasti. Kenttäratsastus on kuitenkin monipuolisine tehtävineen sen ehdoton suosikkilaji, ja etenkin maastokokeessa orin askeleissa näkyy tekemisen riemu! Kisoissakaan ei Tane hyydy jännityksestä, vaan se pitää hauskaa niin kuin kotonakin.
Hoidettaessa meidän Tane on vähän rauhaton, ellei sille keksi tekemistä harjailun ja satuloimisen ajaksi. Tekemiseksi riittää heinäkasa jota voi mutustella, tai jutteleva hoitaja, jota voi kuunnella. Tylsyydenpuuskissaankaan ori ei ole mikään mahdoton hoidettava, vaan vain levoton. Satulointi sujuu helposti ja nopeasti.

Suku

Erkinheimon Mösiöö Seppo
sh, 155cm
SLA-I
Monsieur Koivuniemi
sh, 152cm
YLA2, ERJ-III, KRJ-III, SLA-I
Söör Jaska
sh, 152cm, evm.
Varjon Pilke
sh, 148cm, evm.
Äipän Anarkisti
sh, 159cm
Kaaos
sh, 158cm, evm.
Äipän Kulta
sh, 158cm, evm.
Erkinheimon Elävä Nukke
sh, 153cm
Erkinheimon Kristallijumala
sh, 155cm
ERJ-III, KRJ-III
Kajon Samu
sh, 158cm, evm.
Kristalliina
sh, 154cm, evm.
Erkinheimon Aavetyttö
sh, 149cm
KRJ-III
Aika-Poika
sh, 155cm. evm.
Haamustus
sh, 149cm, evm.

Tanella ei ollut yhtäkään omaa jälkeläistä

Kilpailukalenteri


PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
05.05.-15MörkövaaraERJ/90cm1/30
09.05.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
09.09.-15ErkinheimotERJ/90cm1/16
10.09.-15ErkinheimotERJ/90cm1/16
14.09.-15ErkinheimotERJ/90cm2/16
17.09.-15ErkinheimotERJ/90cm4/16
17.09.-15ErkinheimotERJ/90cm1/16
18.09.-15ErkinheimotERJ/90cm3/16
18.09.-15ErkinheimotERJ/90cm4/16
06.10.-15KuuralehtoERJ/90cm2/40
10.10.-15KuuralehtoERJ/90cm6/40
12.10.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
14.10.-15KuuralehtoERJ/90cm6/40
16.10.-15MörkövaaraERJ/90cm1/30
17.10.-15MörkövaaraERJ/90cm3/30
21.10.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
22.10.-15MörkövaaraERJ/90cm4/30
22.10.-15MörkövaaraERJ/90cm3/30
25.10.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
25.10.-15MörkövaaraERJ/90cm1/30
26.10.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
28.10.-15MörkövaaraERJ/90cm4/30
29.10.-15MörkövaaraERJ/90cm2/30
30.12.-15ViisikkoKRJ/HeA1/30
01.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA5/30
01.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA3/30
02.01.-16ViisikkoKRJ/HeA3/30
05.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA4/30
06.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA2/30
08.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA3/30
11.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA5/30
18.01.-16ErkinheimotKRJ/HeA5/30
11.07.-16HuvituttiKRJ/HeA1/40
12.07.-16HuvituttiKRJ/HeA6/40
12.07.-16KoskimäkiKRJ/HeA1/30
13.07.-16HuvituttiKRJ/HeA5/40
14.07.-16HuvituttiKRJ/HeA5/40
16.07.-16HuvituttiKRJ/HeA2/40
17.07.-16HuvituttiKRJ/HeA2/40
17.07.-16HuvituttiKRJ/HeA2/40
18.07.-16HuvituttiKRJ/HeA2/40
18.07.-16SagavikKRJ/HeA4/30
19.07.-16SagavikKRJ/HeA4/30
19.07.-16HuvituttiKRJ/HeA1/40
20.07.-16HuvituttiKRJ/HeA5/40
24.08.-16OakhillKRJ/HeA5/30
29.08.-16OakhillKRJ/HeA3/30
30.08.-16OakhillKRJ/HeA2/30
02.08.-16TuiskulaKERJ/Helppo5/30
03.08.-16TuiskulaKERJ/Helppo2/30
06.08.-16TuiskulaKERJ/Helppo5/30
09.08.-16TuiskulaKERJ/Helppo4/30
11.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo6/40
12.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo2/40
19.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo6/40
25.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo4/40
29.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo5/40
30.08.-16HuvituttiKERJ/Helppo1/40
20.10.-16PirunkorpiKERJ/Helppo5/40
02.11.-16HortensiaKERJ/Helppo1/30
03.11.-16HortensiaKERJ/Helppo5/30
05.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo3/30
10.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo2/30
11.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo2/30
11.11.-16HortensiaKERJ/Helppo5/30
12.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo2/30
13.11.-16HortensiaKERJ/Helppo1/30
14.11.-16HortensiaKERJ/Helppo4/30
16.11.-16HortensiaKERJ/Helppo3/30
17.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo2/30
17.11.-16HortensiaKERJ/Helppo2/30
18.11.-16HortensiaKERJ/Helppo4/30
18.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo1/30
19.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo2/30
25.11.-16Ros CireinKERJ/Helppo3/25
26.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo4/30
29.11.-16VähäpeltoKERJ/Helppo4/30

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Eifersucht

Eifersucht
13.3.2013 - 18.9.2016
Virtuaalihevonen



Nimi Eifersucht, "Ferry"
Syntymäpäivä13.03.-13
Ikä20v
Rekisterinumero
RotuHolsteiner
SukupuoliTamma
Säkäkorkeus164cm
KasvattajaOresama, Visualizm
OmistajaOresama, VRL-02753
AsuintalliZurück
PainotusKoulupainotus
KoulutustasoInt.II, 70cm
SaavutuksetEi vielä

  Kuvagalleria


© Benny de Ruiter Stables
  Luonne
Ferry on tullut todella paljon isäänsä Eskoon luonteen puolesta. Se on samanlainen sydämellinen touhottaja: sillä on oltava koko ajan puuhaa ja sille on järjestettävä monipuolista liikuntaa. Jos nämä ehdot täyttyvät, on Ferryä miellyttävää käsitellä ja tamma on iloinen ja rento. Jos taas liikunta on liian kevyttä tai Ferry ehtii tylsistyä tekemisen tai älyjumpan puuttumisen takia, se saa hirvittäviä raivareita. Onneksi Ferryn räjähdykset on kuitenkin opittu ennaltaehkäisemään jo sen ollessa nuori tammavarsa!
Ratsunakin Ferry vaatii viihdykettä. Se on taitava kouluratsu ja tekee töitä todella mielellään ja ahkerasti. Ratsastajan on vain pidettävä treeni vaihtelevana ja vältettävä yhteen liikkeeseen hinkkaamaan jäämistä. Mitä enemmän ja mitä erilaisempia ja vaikeampia kuvioita Ferryltä vaatii, sitä paremmin se menee. Puhti siltä ei lopu ikinä, vaan vielä raskaan treeninkin jälkeen tamma olisi hikisenä valmis tekemään kaiken uudelleen!
Periksiantamattomuutensa, reippautensa ja rohkeutensa takia Ferry on myös kiva maastoilukaveri. Sen jalat eivät ole varmimmasta päästä, mutta ainakin se on rohkein ja luotettavin kaikista yllättävienkin tapausten äärellä.


  Sukutaulu
Eifersucht
EgoIZM
holst, 164cm
">Barkensten Weich
holst, 162cm
KRJ-III, YLA2, KRL-III
Ballerstern PK
holst, 170cm
Nelda's Colombina
holst
Berry Rox
holst, 166cm
KRJ-II, YLA2
Bon Party O' Polo
holst, 170cm
Tropica Witchhearts
holst, 160cm
Qiana Ring
xx, 1664cm
Burlesc Ring xx
xx, 164cm
ERJ-II, KRJ-I, MEJ-III,
YLA2, XLA-I, Class I
John D. Rocker xx
xx, 168cm
KERJ-I, MEJ-II, KRJ-II, ERJ-II,
YLA2, XLA-I, Class I
Blown It Again xx
xx, 160cm
KTK-III, ERJ-II, MEJ-III, YLA2,
XLA-I, Class I
Celia Ring xx
xx 164cm
KTK-III, ERL-II, KERJ-I,
MEJ-III, XLA-II, YLA2,
Class I
Ludwig Van Drake xx
xx, 167cm
ERJ-II, KRJ-II, YLA2, XLA-I,
Class I
Vir MVA Ch Inflate My Ego xx
xx, 161cm
KTK-III, ERJ-I, KERJ-II, MEJ-II,
YLA2, XLA-I, Klass I

  Kisakalenteri
Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
04.04.-13SuprantKRJ/Int.II7/50
06.04.-13SuprantKRJ/Int.II7/50
14.04.-13AkileyaKRJ/Int.II7/50
11.04.-14ZurückKRJ/Int.II3/15
15.04.-14ZurückKRJ/Int.II3/15
16.04.-14ZurückKRJ/Int.II1/15
17.04.-14ZurückKRJ/Int.II3/15
18.04.-14ZurückKRJ/Int.II1/15
19.04.-14ZurückKRJ/Int.II2/15
19.04.-14ZurückKRJ/Int.II2/15
06.08.-16ZurückKRJ/Int.II4/30
02.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II2/30
03.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II1/30
06.08.-16ZurückKRJ/Int.II4/30
07.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II2/30
08.08.-16ZurückKRJ/Int.II1/30
09.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II2/30
10.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II3/30
10.08.-16ZurückKRJ/Int.II5/30
10.08.-16ZurückKRJ/Int.II1/30
13.08.-16ZurückKRJ/Int.II5/30
15.08.-16ZurückKRJ/Int.II1/30
16.08.-16ZurückKRJ/Int.II3/30
17.08.-16ZurückKRJ/Int.II1/30
21.08.-16ZurückKRJ/Int.II2/30
22.08.-16ZurückKRJ/Int.II4/30
24.08.-16HortensiaKRJ/Int.II2/24
27.08.-16ZurückKRJ/Int.II2/30


Ferryllä ei ole jälkeläisiä

Liebning


Liebning,
26.2.2011 - 18.9.2016
Virtuaalihevonen

Nimi Liebning, "Ebba"
Syntymäpäivä26.02.2011
Ikä, ikääntyminen22v (oma ikääntyminen)
Rekisterinumero
RotuHolstein
SukupuoliTamma
Säkäkorkeus166cm
KasvattajaBlue Ranch, evm., Saksa
OmistajaOresama VRL-02753
AsuintalliZurück
PainotusKoulupainotus
KoulutustasoInt.II, 90cm
SaavutuksetEi vielä

  Kuvagalleria


  Luonne
Ebba on nöyrä ja työteliäs ratsu, jolla on miellyttävä ratsastaa. Se pyrkii omin avuin eteenpäin ja hakeutuu mielellään kantamaan ratsastajaansa kunnolla. Tamman suurin heikkous on sulkevat liikkeet, joissa sen vauhti meinaa kiivaan keskittymisen takia välillä hyytyä. Ratsastajan onkin muistettava istua aktiivisesti ja ryhdikkäästi saadakseen Eban liikkumaan rivakasti ja rytmissä myös sille vaikeissa liikkeissä. Kouluratsastuskisat eivät jännitä Ebbaa lainkaan.
Esteratsuksi Ebbaa ei olla koulutettu, mutta kyllä se joskus huvikseen pieniä esteitä menee. Sen hyppytyyli on keskinkertainen, ja samoin on sen innostuskin esteitä kohtaan.
Hoitohevosena Ebba on kiltti ja rauhallinen. Se ei kiukuttele tai tule päälle hoitajan harjatessa tai satuloidessa sitä, vaan seisoskelee ystävällisesti paikoillaan. Ebbaa on myös mukava talutella keväisin heinää syömässä, sillä kun ei ikinä ole kiire minnekään.
  Sukutaulu
Messerschmit
holst 176cm
Don't Mess Around (evm.) Look Around (evm.)
Don't Try (evm.)
Ame Chrystal(evm.) Chrystal God GER (evm.)
Destroy! GER (evm.)
Frühling In Tokyo
holst 163cm
Tokyo Godfather (evm.) Star Tokyo (evm.)
Lady Greta (evm.)
Frühling In Paris (evm.) Atumn Red (evm.)
Die Paris (evm.)
 
PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
01.04.-13SuprantKRJ/VaB5/50
03.04.-13SuprantKRJ/VaB7/50
12.04.-13AkileyaKRJ/Int.II7/50
10.04.-15ZurückKRJ/Int.II1/15
12.04.-15ZurückKRJ/Int.II3/15
14.04.-15ZurückKRJ/Int.II1/15
16.04.-15ZurückKRJ/Int.II1/15
17.04.-15ZurückKRJ/Int.II1/15
30.04.-15FiktioKRJ/Int.II, KRJ-Cup9/162
01.08.-16ErkinheimotKRJ/Int.II2/28
02.08.-16ErkinheimotKRJ/Int.II5/28
03.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II1/30
04.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II3/30
05.08.-16ErkinheimotKRJ/Int.II2/28
07.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II3/30
08.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II1/30
08.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II3/30
10.08.-16Yorca WBsKRJ/Int.II4/30
10.08.-16ErkinheimotKRJ/Int.II4/28
15.08.-16ErkinheimotKRJ/Int.II3/28
17.08.-16ZurückKRJ/Int.II5/30
20.08.-16ZurückKRJ/Int.II4/30
23.08.-16ZurückKRJ/Int.II3/30
29.08.-16ZurückKRJ/Int.II4/30


  Varsat
00.00.0000 o/t. Varsa (i: )
Esittely.