maanantai 1. elokuuta 2022

Skitsahdus

 

  Skitsahdus

  Nimi   Skitsahdus aka Skitle
  Rotu   Suomenhevonen
  Sukupuoli   Tamma
  Säkäkorkeus   156cm
  Syntynyt, ikä   15.02.-17, 31v
  Rekisterinumero   VH17-018-0854
  Kasvattaja   Maija Ylämaa (evm.), Suomi
  Omistaja   Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Painotuslaji   Yleispainotus
  Koulutustaso   VaB, 110cm, CIC1, vaativa
  Saavutukset   YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II
  VVJ-II




© Line Tea, muu Oresama


Skitsahdus kuoli vanhuuteen 1.8.2022.

Luonne

Voin kertoa teille lyhyen hevossadun. Se menee näin. Eräänä varhaisena alkukevään tai lopputalven aamuna Ylämaan tallille syntyi Skitsahdus-niminen varsa. Muutama vuosi sen jälkeen alkoi muuan Erkinheimon tallissa surkeiden sattumusten sarja. Sen pituinen se.
Skitlestä ei tosiaankaan tullut helpolla sitä mitä piti, kilparatsua. Se ei taida olla luonteeltaan kaikkein soveltuvin eläin tehtävään, joten sen koulutus on ollut tosi haastavaa. Erkinheimoissa on kuitenkin jaksettu panostaa tammaan vuosi vuodelta, monen mielestä täysin turhan takia. Erkinheimon isäntä on kuitenkin ollut Skitlestään ylpeä kuin isäntä-Eero aikoinaan Viesker-nimisestä varsastaan: hokenut yhtenään, että tästä hevosesta tulee vielä jotain. Ja onhan siitä jotain tullutkin, vaikka ei millään mittapuulla Vieskerin veroista. Skitlestä on onnistuttu kouluttamaan taitava, mutta epätasaisia suorituksia tekevä ratsu, jolla on toki sydän kohdallaan, vaikka välillä tuntuu, että sen aivot ovat nyrjähtäneet paikoiltaan.

Skitle on tamma, jonka mielestä myös hevosille tulee sallia äänioikeus, tai edes veto-oikeus. Skitle käyttäisi oikeuttaan äänestämällä yhden naisen hallituksessaan, koska sitä saa harjata, koska sille ei oikein sovi, ja koska harjaaminen on ehdottoman kiellettyä. Koska Skitlellä ei ole äänioikeutta, eikä muitakaan mahdollisuuksia vaikuttaa hoitotoimenpiteisiin, se yrittää vaikuttaa kiukuttelemalla. Vaikka tamma on yleensä kiltti hoitaa ja varustaa, etenkin keväisin sen pää saattaa olla pyörällä ja mieli maassa. Silloin se ei haluaisi ketään ihmistä lähelleen, ja ilmoittaa tämän luimimalla ja polkemalla jalkaa. Skitle saattaa myös yrittää purra. Se ei kuitenkaan ole liian vaarallinen hevonen, koska aina Erkinheimot ovat saaneet sen harjattua ja satuloitua, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.
Pesemisestä Skitle kuitenkin pitää ihan aina. Vaikka se raivoaisi pää punaisena, kun satulaa otetaan pois, se rentoutuu kokonaan jo kun joku viilentää sen jalkoja vesisuihkulla. Ja ai että, kun pääsee kokovartalopesuun!

Muistatko Skittles-karkkirakeet? Ne, jotka ovat kaikki erivärisiä pinnalta, mutta maistuvat ainakin minun mielestäni kaikki samalta - siis tosi hyvältä. Skitle on ratsuna kuin Skittles-rakeet. Lämmittelyssä se saattaa olla minkä värinen tahansa - kulkea miten päin tahansa - mutta kun se saa mahdolliset tinttailunsa tinttailtua, se on aina hyvää sisältä, eli kiva ratsu.
Skitle on koulutreeneissä ja -kisoissa tasaisen varma suorittaja. Se harvoin yltää ykköspalkinnolle, koska sen menosta puuttuu kokonaan sellainen säkenöinti, jota parhaat hevoset loistavat, kun suoritus menee niillä ihan putkeen. Toisaalta Skitle on kuitenkin aina sijoittuneiden joukossa, sillä se ei ikinä floppaa, toisin kuin ne säkenöivät parhaat hevoset joskus. Tamman menoa ei tarvitse ikinä hävetä, eikä sen kanssa tarvitse jännittää vaikeintakaan koululuokkaa. Skitle tottelee aina, ja menee ihan hyvin.
Esteilläkin Skitle on varma, tasainen ja rauhallinen suorittaja. Sen hyppy on tasapainoinen ja hiottu. Yksi heikkous sillä kuitenkin on: läpinäkymättömät esteet. Erkinheimon oma tuttu muurikin jännittää sitä niin, että se ihan varmasti kieltäytyy hyppäämästä, ellei ratsastaja rauhallisen määrätietoisesti patistele sitä eteenpäin. Ja jos Skitlen päästää kieltämään kerran, se kieltää siinä kisassa tai harjoituksessa ihan varmana seuraavankin hypyn, vaikka ratsastaja toimisi täydellisesti. Jos hyppyihin pakottamista aina vain jatketaan, on Skitlellä maha kuralla ja hiki kaulalla.
Maastossa Skitle on vaihteleva kuin Skittlesien ulkokuoret. Joinain päivinä se saattaa mennä reippaasti ja hyvin, jolloin ratsastus on ihanaa! Joskus tamma saattaa olla tahmea ja haluton. Silloin tällöin, etenkin vähän ennen kiima-aikaa, Skitle joko säikkyy ihan kaikkea tai ainakin esittää säikkyvänsä. Silloin maastoratsastus on niin vaarallista pomppivalla tammalla, että Erkinheimoissa mennään suosiolla kentällä ja jäädään odottamaan, että Skitlen kiima tulee ja menee.

Skitle suhtautuu kuljetukseen rauhallisesti, kunhan mukana on kaveri, joka lastataan ensin. Yksinkin sen saa kyllä menemään hienosti koppiin, mutta se saattaa paukutella siellä seiniä ja huudellakin pitkillä matkoilla.

Suku

Säikähdys
sh, 158cm, evm.
Hypähdys
sh, 160cm, evm.
Huudahdus
sh, 161cm, evm.
Maija Poppijainen
sh, 158cm, evm.
Seireeni
sh, 155cm, evm.
Limsaimaami
sh, 153cm, evm.
Nymfi
sh, 159cm, evm.
Noitarovio
sh, 154cm, evm.
Kolmoismurha
sh, 159cm, evm.
Sarjamurhaaja
sh, 159cm, evm.
Helkavirsi
sh, 158cm, evm.
Taikatiuku
sh, 150cm, evm.
Taikatuomas
sph, 149cm, evm.
Tiuku
sh, 152cm, evm.

Säikähdys on harvinainen hopeanmusta suomenhevonen, jolla on suuret merkit päässään ja kaikissa jaloissaan. Ori onkin menestynyt match show -tapahtumissa erikoisen värinsä vuoksi. Näyttelyissä se ei kuitenkaan saanut mainetta, sillä tämän 158 cm korkean orin värityksen ei katsottu olevan suomenhevosmainen. Ori kunnostautuikin kauneuskuninkaan ammatin sijaan kenttä- ja esteratsuna menestyen kummassakin lajissa upeasti vuosina 2005-2009. Sittemmin Säikähdys on ollut siitosorina ja saanut kymmenen varsaa. Nykyään tämä vauhdikas ja omapäinen vaari viettää eläkepäiviään Nurmossa.

Ylitorniosta kotoisin oleva Hypähdys on kiertänyt estekisoissa laajalti ympäri Suomea menestyen hienosti. Sen vauhdikas ja innokas luonne oli juuri sopiva esteratsastukseen, joten se näytti poneille mallia metrin luokassa. Eläköidyttyään ori palasi Ylitornioon. Sitä kyseltiin kovasti jalostukseen, mutta selittämättömästä syystä sen omistaja antoi sen astua vain kaksi tammaa. Hypähdys oli 160 cm korkea lihaksikas musta ori.
Huudahdus oli 161 cm korkea tummanrautias ori, jonka isän puolen sukulaiset ovat ravihevosia ja emän puoli esteratsuja. Vaikka Huudahdus peri emänsä ratsutyypin, päätettiin tätä tulista oria kokeilla ravihevosena. Koelähdön se juoksi hyväksytysti ja juoksi sen jälkeen kuusivuotiaaksi 1.40,0-aikoja. Vasta silloin sen kanssa luovutettiin ja se myytiin ratsuksi.Ratsuna ori olikin ihan mukiinmenevä. Se ei koskaan kilpaillut, mutta se oli lahjakas hyppääjä metrin radoilla, ja sillä oli erinomainen tyyli. Sen annettiin astua kolme oman tallin tammaa, ja varsoistakin tuli energisiä, iloisia hyppääjiä.
158 cm korkea ruunikko Maija Poppanen oli arkisen näköinen hevonen, ja arkista oli suurin osa sen elämästäkin. Tamma nimittäin toimi ratsastuskouluhevosena, mutta ei itsepäisyytensä vuoksi ollut mikään lasten suosikki. Edistyneemmät ratsastajat kuitenkin jopa kilpailivat sillä esteitä ja koulua, koska olihan se taitava, jos sillä osasi mennä. Yhden varsankin Maija sai.

Hopeanruunikko Seireeni oli totta tosiaan viehkeä tamma, ja se menestyikin näyttelyissä upeasti. Se oli suomenhevonen korviensa kärjistä häntänsä päähän asti: sen rakenne oli ratsulinjaiselle suomenhevoselle täydellinen, värityskin oli silmiinpistävä ja käytös mitä parhainta. 155 cm korkea Seireeni ei ollut kilparatsu, vaan näyttelymenestyksen ohella kunnioitettu siitostamma. Seireeni saikin viisi varsaa jalostusuransa aikana, ja jokaisen Suomen huippuoreista. Varsat ovat perineet yhtä lukuunottamatta Seireenin hopeageenin.
Limsaimaami oli yksi Maitopaavin kolmesta jälkeläisestä ja kuuluisa vain sen takia, että sen nimestä käytiin jatkuvasti Hevosurheilussa keskustelua, onko se loukkaava vai ei. 153 cm korkea vaaleanrautias Limsaimaami oli rakenteeltaan upea, kiltti ori, joka olisi varmasti menestynyt näyttelyissä, jos sitä olisi niissä ahkerammin käytetty. Ori on kantakirjattu kakkospalkinnolle ja sillä on kaksi varsaa. Sen suku oli estepainotteinen, mutta itse se ei kilpaillut.
Hopeanruunikko Nymfi on kerännyt varmaan kaikki palkinnot ja arvonimet, mitä näyttelyistä voi saada, ja olihan se kaunis ja hyvätapainen tamma. Kouluratsun uraakin se kokeili, mutta ei ehtinyt kerätä paljoa mainetta, kun ura loppui omistajan kiinnostuksen lopahtamiseen. Siitostammana se kuitenkin menestyi: se teki hyvärakenteisia, kilttejä jälkeläisiä kuusi kappaletta.

Noitarovio oli musta reipas tamma. Tässä hevosessa oli toden totta liikettä, lihasmassaa ja luovuutta, ja näiden ominaisuuksiensa avulla tammasta tuli kuuluisa kouluratsu. "Noita" tanssi kouluratoja vuosina 2007-2011, ja eläköidyttyään tamma palasi kotiseudulleen Pohjanmaalle. Kilpakausiensa jälkeen ratsu sai yhden varsan ollessaan Erkinheimoissa liisattavana. Noita on 154 cm korkea ja rakenteeltaan melko tanakka ja timmi.

Kolmoismurha on musta synkkämielinen, niin kuin nimensäkin. Ori oli taitava kouluratsu, ja siitä haluttiin varsa. Astutuksen jälkeen hevonen kuitenkin ruunattiin, jotta se rauhoittuisi ja voisi keskittyä paremmin kilpailemiseen. Ruunaaminen tasoitti "Murren" luonnetta, ja se alkoi menestyä entistäkin upeammin vaB-tasoisissa luokissa. Tämä 159 cm korkea ratsu menehtyi vanhuuteen vuonna 2016.
Sarjamurhaaja sai nimensä mustan värinsä vuoksi ja siksi, että varsana ajateltiin, että sillä on inhottava luonne. Kun kasvattaja möi "Samun" ymmärtäväiselle hevosenkäsittelijälle, kenttäratsastaja Hans Simoselle, huomattiin Samun olevan ihan kiltti ja kyvykäs ratsu, joka tarvitsi vain paljon liikuntaa ja virikkeitä. Kenttäratsuna Samu oli kolme vuotta, ja ehti siinä ajassa kerätä tarvittavan määrän meriittejä saadakseen laatuarvostelusta ykköspalkinnon ja eläköityäkseen sitten siitosoriksi. Hevosella on yksitoista varsaa, joista neljä on tammoja.
158 cm korkea liinaharjainen Helkavirsi näytti niin täydelliseltä perinteikkäältä suomenhevoselta, että se pääsi mukaan virtuaalisen Tuntemattoman sotilaan kuvauksiinkin. Kilttinä hevosena se sopi hienosti näyttelijäksi. Viralliselta ammatiltaan tamma oli kuitenkin yleispainotteinen kilparatsu, joka kilpaili etupäässä koulu- ja esteluokissa menestyen mukavasti. Tamma lopetettiin 22-vuotiaana, kolmen varsan emänä vanhuuden vaivojen vuoksi.

Taikatiuku oli kiltti punarautias suurimerkkinen tamma, joka oli rakenteeltaan pyöreä ja ammatiltaan keskinkertainen, harrastetasoinen koulu- ja esteratsu. Tiuku rakasti kaikkia, erityisesti perheen lapsia, ja se toimikin vielä vanhoilla päivillään omistajansa lastenlasten opetusmestarina. Yhden varsankin Tiuku sai. Tamma oli säkäkorkeudeltaan 150 cm korkea.
149 cm korkea suurimerkkinen Taikatuomas oli komea, pyöreä koulupainotteinen ori, jolla oli luonne kohdillaan. Rauhallinen ori olikin ensin menestynyt kilparatsu ja sen jälkeen suosittu, 80 tammaa astunut siitosori. Varsoille Tuomas periytti hyvää luonnetta, komeaa väriä ja suomenhevoseksi näyttäviä liikkeitä Tiuku oli siitostamma, joka teki pienehköjä, hyvärakenteisia jälkeläisiä kuusi kappaletta. Tiukun isän puolen suku on täynnä nimekkäitä kouluratsuja, ja emän puolen suku on kenttäpainotteinen. 152 cm korkea rauhallinen ruunikko Tiuku eli 29-vuotiaaksi.

Kilpailukalenteri

c

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
12.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 4/40
12.04.-17 Kaunovaara KRJ/VaB 5/40
13.04.-17 Kaunovaara KRJ/VaB 2/40
13.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 1/40
16.04.-17 Kaunovaara KRJ/VaB 5/40
17.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 5/40
19.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 4/40
19.04.-17 Kaunovaara KRJ/VaB 2/40
20.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 4/40
20.04.-17 Hengenvaara KRJ/HeB 6/40
22.04.-17 Zelos ERJ/100cm 6/40
22.04.-17 Zelos ERJ/100cm 6/40
23.04.-17 Mustasuo ERJ/100cm 4/40
24.04.-17 Mustasuo ERJ/100cm 6/40
25.04.-17 Mustasuo ERJ/100cm 5/40
25.04.-17 Bellgrove ERJ/100cm 4/40
26.04.-17 Mustasuo ERJ/100cm 1/40
28.04.-17 Zurück KERJ/CIC1 4/30
29.04.-17 Zelos ERJ/100cm 4/40
30.04.-17 Zurück KERJ/CIC1 3/30
30.04.-17 Mustasuo ERJ/100cm 3/40
01.05.-17 Weldon KERJ/CIC1 4/30
01.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 1/30
01.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC1 3/30
02.05.-17 Teilikorpi KRJ/HeA 4/40
02.05.-17 Kärmeniemi ERJ/110cm 5/56
03.05.-17 Teilikorpi KRJ/HeA 5/40
03.05.-17 Zurück KERJ/CIC1 4/30
03.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 2/30
04.05.-17 Vähäpelto KRJ/HeA 5/30
04.05.-17 Hervanta KRJ/HeA 4/30
04.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 1/30
04.05.-17 Kettula KERJ/CIC1 5/30
04.05.-17 Teilikorpi KRJ/HeA 5/40
04.05.-17 Kärmeniemi KRJ/VaB 1/72
04.05.-17 Zurück KERJ/CIC1 4/30
05.05.-17 Zurück KERJ/CIC1 4/30
05.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 5/30
05.05.-17 Kettula KERJ/CIC1 5/30
05.05.-17 Hervanta KRJ/HeA 5/30
06.05.-17 Hervanta KRJ/HeA 1/30
06.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 1/30
06.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC1 2/30
08.05.-17 Zurück KERJ/CIC1 2/30
08.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 5/30
09.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 4/30
09.05.-17 Weldon KERJ/CIC1 3/30
09.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC1 3/30
10.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC1 5/30
10.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 4/30
10.05.-17 Teilikorpi KRJ/HeA 4/40
11.05.-17 Hervanta KRJ/HeA 4/30
12.05.-17 Kettula KERJ/CIC1 5/30
12.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 5/30
13.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 5/30
14.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 2/30
14.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 2/30
14.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 1/30
15.05.-17 Weldon KERJ/CIC1 2/30
16.05.-17 Swift Stud KERJ/CIC1 5/30
17.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 5/30
17.05.-17 Kettula KERJ/CIC1 5/30
17.05.-17 Teilikorpi KRJ/HeA 1/40
18.05.-17 Weldon KERJ/CIC1 1/30
18.05.-17 Zurück KERJ/CIC1 2/30
19.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 1/30
19.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 4/30
20.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 4/30
20.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC1 3/30
22.05.-17 Delicate WBs KRJ/HeA 5/40
23.05.-17 Delicate WBs KRJ/HeA 2/40
23.05.-17 Oldfinion Dressage KRJ/HeA 3/40
23.05.-17 Varjon Oriasema KRJ/HeA 3/40
24.05.-17 Kettula KERJ/CIC1 3/30
25.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 1/30
25.05.-17 Varjon Oriasema KRJ/HeA 1/40
25.05.-17 Oldfinion Dressage KRJ/HeA 4/40
26.05.-17 Silverlode KERJ/CIC1 4/30
27.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 3/30
28.05.-17 Sugar&Spice Shetlands KERJ/CIC1 1/30
28.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC1 2/30
28.05.-17 Oldfinion Dressage KRJ/HeA 6/40
29.05.-17 Oldfinion Dressage KRJ/HeA 4/40
30.05.-17 Fiktio KRJ/HeA 2/40
30.05.-17 Delicate WBs KRJ/HeA 1/40
02.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaB 2/30
02.06.-17 Simora KRJ/VaB, tarinakisa 5/9, tarina
03.06.-17 Hortensia ERJ/100cm 2/40
03.06.-17 Simora ERJ/100cm, tarinakisa 6/7, tarina
04.06.-17 Hortensia ERJ/100cm 4/40
05.06.-17 Hortensia ERJ/100cm 4/40
05.06.-17 Mörkövaara KRJ/HeA 3/30
06.06.-17 Mörkövaara KRJ/HeA 1/30
06.06.-17 Mörkövaara KRJ/HeA 3/30
07.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaB 5/30
08.06.-17 Mörkövaara KRJ/HeA 5/30
08.06.-17 Hortensia ERJ/100cm 1/40
10.06.-17 Hortensia ERJ/100cm 3/40
10.06.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 4/30
11.06.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 1/30
12.06.-17 Ros Cirein ERJ/110cm 2/30
12.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaB 4/30
13.06.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 3/30
18.06.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 2/30
19.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaB 3/30
20.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaB 5/30
20.06.-17 Ros Cirein ERJ/110cm 2/30
24.06.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 5/30
24.06.-17 Ros Cirein ERJ/110cm 5/30
11.07.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 1/30
11.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 2/30
12.07.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
13.07.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 3/30
14.07.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
14.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 4/30
15.07.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 1/30
15.07.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 4/30
16.07.-17 Ros Cirein ERJ/110cm 3/30
18.07.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 3/30
19.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 3/30
22.07.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 5/30
22.07.-17 Ros Cirein ERJ/110cm 1/30
27.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 4/30
28.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 2/30
28.07.-17 Ros Cirein ERJ/100cm 1/30
29.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 1/30
30.07.-17 Erkinheimot ERJ/110cm 4/30
31.03.-19 Breandan VVJ/Vaativa yhdistetty, VVJ-Cup 1/64
24.01.-20 Hiivurin suomenhevoset VVJ/Vaativa koulu 5/47
25.01.-20 Hiivurin suomenhevoset VVJ/Vaativa koulu 3/47
13.02.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 5/50
16.02.-20 Hiivurin suomenhevoset VVJ/Vaativa koulu 4/47
20.02.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 1/50
22.02.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 4/50
29.02.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 3/50
05.03.-20 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 4/23
06.03.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 3/30
09.03.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 2/30
13.03.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 4/30
22.03.-20 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 1/29
24.03.-20 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 2/29
27.03.-20 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 1/29
11.05.-20 Aamun tila VVJ/Vaativa yhdistetty 3/25
09.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 1/22
10.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 2/22
14.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 3/22
18.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 4/22
20.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 3/22
22.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 2/22
23.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 3/22
27.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 3/22
29.07.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa koulu 2/22
04.08.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 2/36
05.08.-20 Safiiritiikerin KK VVJ/Vaativa koulu 6/36
29.08.-20 KK Lupin VVJ/Vaativa kestävyys 2/50
31.10.-20 Fellbury Stud VVJ/Vaativa yhdistetty, VVJ-Cup 1/2
01.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 3/16
02.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/16
03.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/16
06.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
08.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
09.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/16
10.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
13.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
14.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/16
14.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/16
16.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
16.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/16
17.11.-20 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/16

Päiväkirja ja valmennukset

Syyskuu 2017
Tilanne on kuulkaa aikasta kelju. Ilmoitin Skitlen kenttä- ja estekisoihin aloittelemaan viimeistä kauttaan ensikuussa, ja nyt loppukuusta hain sen lopullisesti jo laitumelta talliin, jotta voisin vähän valmentaa sitä. Pari päivää ravailtiin maastossa, niin saatiin röörit kunnolla auki, ja sitten aloitettiin suoraan hyppyharjoitukset. Ensimmäinen hyppytreeni meni ihan nappiin. Toisella kerralla kentällä oli muiden esteiden mukana ihan normaali metrin pysty, jota Skitle päätti muka pelätä. Ajattelin, että se vain temppuilee taas, kun ei haluaisi tehdä töitä, ja väen vängellä pakotin sen laukkaamaan kohti ja hyppäämään. Minkä tahansa muun hevosen olisin antanut kävellä ensin esteelle haistelemaan ja huomaamaan, ettei vaaraa ole, ja voi kuinka toivon, että olisin uskonut, että tällä kertaa Skitle pelkäsi oikeasti. Pakotettuna se hyppäsi, ja samalla epäröi niin pahasti, että mokasi alastulon totaalisesti. Minä lensin luojan kiitos sen selästä kuin katapultti niin kauas, etten jäänyt alle, kun se tuli niskoilleen alas ja kierähti ympäri. Kierähdin aidan toiselle puolelle turvaan, kun Skitle alkoi laukata hurjasti hirnuen ympyrää vaahdoten ja hioten.
Ihmettelin, mikä tammaa vaivasi, kun se horjui ja huojui mennessään. Kiukkukohtausta en ihmetellyt sitten ollenkaan. Kun hevonen rauhoittui, otin sen kiinni, mutta en taluttanutkaan talliin, koska se ei enää halunnut astua toiselle takajalalleen.
No ei muuta kuin eläinlääkäri paikalle. Mietin jo, mille metsästäjälle soitan lääkärin jälkeen, kun olin niin varma kuolemantuomiosta. Jänne siltä paukahti, mistä vetoa! Eläinlääkäri vahvisti epäilyni. Jänne meni. Skitle paranee varmana sellaiseen kuntoon, että se pärjäisi lemmikkinä, mutta ratsastuksen voi unohtaa.
Tamma jäi kentälle, kun minä ryntäsin toimistolle sekalaisessa mielentilassa, osaamatta vielä edes surra hevosen menettämistä. Näppäilin metsästäjän numeroa, kun Erkinheimon vanhin poika otti kännykän kädestäni ja sanoi, ettei ehkä kannata heti tehdä päätöstä. Skitlehän on tehnyt tosi hienoja varsoja, ja ehkä siitä voisi tulla siitostamma.
Yöllä jalkapuoli Skitle nukkui siis omassa karsinassaan, ja minä makasin valveilla sängyssäni. Mietin, teinkö virheen, kun kiusasin kivuliasta tammaa jättämällä sen henkiin. Nukahdin, kun sain tehtyä päätöksen: Skitlen elämä on ainutkertainen, joten se ei kanna minulle kaunaa, vaikka pahimmassa tapauksessa vain pitkittäisin sen kärsimystä koettamalla parantaa sen ja tehdä siitä siitostamman.

Elokuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Skitle hyppäsi alusta alkaen pirteästi ja mielellään. Harjoittelimme tässä valmennuksessa kolmen esteen tiheää jumppasarjaa. Sitlen ongelma oli, että se yritti välillä mahduttaa esteiden väleihin kaksi askelta, vaikka sinne mahtui juuri ja juuri yksi. Tämä sai hevosen juoksemaan esteen läpi aina välillä.
Komensin Oresaman ryhdistäytymään. Skitlehän ei päätä, montako askelta ottaa, vaan ratsastaja. Oresama voisi komentaa sen hyppäämään vaikka ilman esteitä. Kunnon puolipidätteet, reipasta ratsastusta pohkeella ja selkeä ponnistuspaikan merkitseminen tuli ajettua ratsastajan päähän valmennuksessa niin monta kertaa, että nyt asiat varmasti pysyvät siellä.
Kun jumppasarjaa oli hinkattu tarpeeksi minun huutaessa vieressä, laitoin ratsukon menemään sen vielä ihan itse. Hienosti sujui.

Heinäkuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tämän päivän valmennuksen rata oli yksinkertainen. Oresaman piti ratsastaa Skitlellä mahdollisimman kauniissa ja hallitussa harjoitusravissa kenttää ympäri ja tehdä mahdollisimman täydellisen pyöreät voltit kentän kummankin lyhyen sivun keskellä. Volteilla hevonen tuli tietenkin asettaa ja taivuttaa.
Skitlellä oli alkuvalmennuksesta liikaa virtaa, mutta heti kun se malttoi keskittyä, harjoituksesta tuli aivan liian helppo. Rataan lisättiin voltit pitkienkin sivujen keskelle. Sekin meni hienosti.
Viimeiseksi Oresama ja Skitle suorittivat rataa, jossa lyhyillä sivuilla tuli tehdä voltit ravissa ja pitkillä sivuilla laukkasiirtymät. Aluksi Skitlellä oli ihan pieniä vaikeuksia pysyä rauhallisena ja peräänannossa laukassa, mutta Oresaman rauhoiteltua tamman puolipidätteillä alkoi suoritus näyttää nopeasti siltä miltä pitikin.

Heinäkuu 2017
Heräsin tänään neljältä aamulla, koska vein Erkinheimon uutta koiranpentua yöpissalle puutarhaan. Väsytti, ja oli älyttömän kylmä ja vielä hämärää. Yleensä pentumme Rosita tekee pissat heti, mutta nyt se vain törrötti paikoillaan häntä suoraan epävarmana alaspäin sojottaen. Vähän hermostutti: ajattelin, että pentu näki siilin taas, ja pelkäsi sitä. Mutta mitä vielä! Kun tähyilin ympärilleni siilin löytääkseni, havaitsin marjapuskien takana jotain paljon isompaa. Karhu - apua! Mutta suuri tumma hahmo ei ollut karhu. Skitlen musta pylly se siellä häämötti!
Nostin koiranpennun sisään ja naksuttelin kieltäni Skitlelle, jotta se huomaisi minut, eikä säikähdyksissään vaikka potkaisisi. Se vain vilkaisi minua ja jatkoi vadelmapuskan syömistä. Mokoma mölli! Se oli tasan tarkkaan huomannut minut ja tiesi olevansa kielletyssä paikassa, vaan eipä viitsinyt edes lähteä pakoon! Se antoi minun taluttaa itsensä pitkästä otsaharjastaan tallipihaan ja huoli saman tien riimun päähänsä.
En palauttanut Skitleä laitumelle keskellä yötä, vaan jätin sen tyhjään karsinaan syömään heiniä. Sinne se jäi ihan tyytyväisenä, kun minä lähdin autolla laitumille tarkistamaan, olivatko muut tammat mahdollisesti tallella. Sähkölanka oli poikki, mutta Skitle oli onneksi ainoa karkulainen, ja muut hepat nukkuivat viileässä yössä.

Kesäkuu 2017
Skitle, iskän pikku kakkaruisku, otettiin vajaa viikko sitten laitumelta karanteenniin talliin, koska sen maha oli ihan kuralla. Eipä tammaparka ollut ehtinyt laitumesta nauttia montaa päivää, mutta sisälle oli tultava.
Kaiken maailman virus- ja bakteeritartunnat suljettiin ensimmäisenä pois lääkärin toimesta samalla kun muita hevosia tarkkailtiin, ettei tauti leviäisi. Skitlelle jouduttiin antamaan nestettä tipasta ensimmäisenä iltana, mutta jo seuraavana aamuna se oli reippaampi. Aloin epäillä, että se oli vain ahminut liikaa tuoretta heinää yhtäkkiä, ja siksi sen maha oli sekaisin. Kun toisena aamuna tamma oli jo ihan normaali, tiesin arvaukseni osuneen oikeaan. Silti odottelimme vielä bakteeriviljelyiden tulokset ennen kuin tamma päästettiin takaisin laitumelle.
Noh, nyt kakkalinko-Skittle on taas laitumella. Sille suositeltiin laitettavaksi turpaan sellaista verkkoa, joka estäisi sitä ahmimasta. Minusta se ei kuitenkaan ollut hyvä idea. Ihan kuin veisi nälkäisen kaverin Raxiin ja sanoisi, että katsele siinä, kun me muut syödään, ja ota pari pitsanreunaa.
Ahmimishuputtomuudesta huolimatta Skitle on pysynyt nyt laitumella ihan kunnossa. Kai sen suolisto tottui jo tuoreeseen heinään, tai sitten se oppi syömään vähän maltillisemmin.

Toukokuu 2017
Skitle riehuu välillä, ja toisinaan se on täysin mahdoton. Kaikki Erkinheimolaiset tietävät sen oikut. Tänään Skitle oli kuitenkin kokonaiset kaksikymmentä minuuttia ihan paikallaan, hiljaa ja tyytyväisenä harjauspuomilla. Kengittäjä sattui silloin olemaan meillä erästä oria kengittämässä ja sanoi, ettei Skitleä samaksi hevoseksi uskoisi. Kysyi vielä, onkohan meidän Skitle mahdollisesti sairas, vai onko se lääkityksessä.
Mutta ei. Skitle ei ollut lääkityksessä, vaan se seisoi jokainen jalka omassa vesiämpärissään, koska kylmäsin sen niveliä. Harjauspuomille ei saanut tänään juoksevaa vettä vesijohto-ongelmien vuoksi, joten turvauduin vanhaan ravimiesten kikkaan: sangossa seisottamiseen. Yleensä hevosia seisotetaan sangossa vain yksi tai korkeintaan kaksi jalkaa kerrallaan, mutta tiesin, että Skitleä voi seisottaa vaikka valtatiellä ja se on rauhassa, jos se saa olla vedessä. Joko viileys rentouttaa sitä, tai ylipäätään veden vaimeiden äänien kuunteleminen, mutta tyynni tamma on aina, kun sen kanssa puuhaa jotain vesijuttua.
Skitlen tyyneys ja rauhallisuus katosi kuin tuhka tuuleen, kun viimeinen jalka nostettiin pois vesisangosta. Tamma ehti näykätä minua kyynärpäästä ennen kuin ehdin väistää. Onkohan Skitle sittenkin merihevonen?

Huhtikuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tänään laitoin Oresaman ja Skitlen kulkemaan koko valmennuksen ajan kahdeksikolla. Aluksi mentiin kevyttä ravia. Oresama sai Skitlen taipumaan hienosti oikeaan suuntaan ja kantamaan ratsastajaa muodossa miltei koko ajan. Skitlen lihaskunto ja motivaatio olivat kyllä kohdallaan tällä kertaa!
Seuraavaksi kahdeksikolla harjoiteltiin laukanvaihtoja ja edelleen taivutuksia. Laukassa Skitle lämpeni niin hienosti parilla kierroksella, että sen meno olisi voinut olla vaikka puoliverisen. Se vaihtoi laukkaa täsmällisesti käskystä, ja taipui helpon näköisesti kaarteissa.
Uskallan päästää Skitlen ja Oresaman jatkamaan koulukisoja. Molemmat näyttävät olevan oikein hyvässä kisakunnossa, ja etenkin Skitle selvästi nauttii kouluratsastuksesta parhaina päivinään!

Maaliskuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama) Skitle oli tänään virkeällä tuulella ja yritti alkuvalmennuksessa kaahata kovasti ensimmäisille esteille. Oresaman lempeät mutta päättäväiset puolipidätteet ja muutamat voltit saivat tamman kuitenkin keskittymään ja hyppäämään. Ensimmäinen este oli tavallinen lankkupysty. Sillä Skitle epäröi hiukan, mutta ei kuitenkaan kieltänyt. Seuraavalla okserilla oli hieman ponnistuspaikan hakemista, mutta hyppy onnistui joten kuten. Pyysin Oresamaa yrittämään uudelleen, ja toisella kertaa Skitle hyppäsi varman näköisesti.
Muurilla Skitle kielsi ensin kerran, ja sitten toisenkin kerran, kun Oresama alkoi jännittää. Kehotin Oresamaa heittämään sydämensä esteen yli. Silloin hevonen seuraa. Kolmannella yrityksellä muuri meni ihan hyvin, joskin ilmavaraa jäi hieman liikaa. Tämä kuitenkin johtunee ratsukon pienestä epävarmuudesta kahden kiellon jälkeen.
Lopputunnista Oresama ja Skitle ylittivät kaikki kolme estettä uudelleen. Komensin heidät menemään hitaassa vauhdissa ja keskittymään kunnolla: ajasta ei tarvitse koskaan olla huolissaan, jos ratsastaa muuten hyvin. Toisella yrityksellä kaikki esteet, muurikin, sujuivat oivallisesti.

Helmikuu 2017
Skitle varsoi 22.2. aamuyöstä orivarsan. Olen nähnyt Erkinheimojen tallissa ja muissakin talleissa varmaan satoja varsoja, joten tiedän mistä puhun, kun sanon, että nyt Skitle teki kyllä poikkeuksellisen kauniin vauvan! Poika on pyöreä ja pulska, kaunis rautias, ja muistuttaa kauheasti ulkonäöltään isäänsä, jonka nimi on Jukran Pujut. Ajattelinkin heti varsan nähdessäni, että sen nimeksi annetaan Voi Jumpe, niin sille voi sitten huutaa aina voi jumpe, kun se on kuitenkin yhtä mahdoton kuin vanhempansa. Nyt hevosella on kuitenkin jo rekisterinimi, eikä se ole Voi Jumpe, vaan Juukelis Puukelis, eli Pönö.
Skitle on hoitanut Pönöä hyvin. Oma väki on saanut alusta asti helliä varsaa, ja Pönö totutettiin tosi nopeasti riimuun ja talutukseenkin, kun molemmat hevoset ovat niin rentoja. Yksi vaaratilanne kuitenkin tuli, kun joku Nikkisen isännän likoista oli livahtanut meidän hakoihimme ja yritti paijata varsaa. Skitle oli hyppinyt pystyyn ja uhkaillut. Nikkisen tyttö väitti, että ei se olisi päälle käynyt, kunhan uhkaili vain, koska onhan se tervepäinen hevonen. Minä en olisi asiasta niin varma, joten sanoinkin tytölle tosi tiukasti, ettei Erkinheimoihin ole mitään asiaa, jos ei pyydä jotain aikuista henkilökunnan jäsentä mukaan. Fiksu tyttö sanoi ymmärtävänsä, ja kun hän kysyi lupaa tulla seuraavana päivänä Skitlen varsaa katsomaan, lupasin heti ja käskin etsiä minut tai jonkun muun tallista. Seuraavan päivän vierailu menikin sitten oikein hyvin, ja se oli Skitlen ja varsan ensimmäinen kontakti ei-Erkinheimolaiseen vieraaseen.
Nyt Pönö on jo vieroitettu ja elää omassa karsinassaan. Vieroitus ei ollut sille vaikeaa, koska se on ihan superlunki hevonen. Skitle sen sijaan meinasi tulla ovesta läpi, ja tarvittiin pakkokeinoja, että se saatiin karsinaan. Seuraavana aamuna se tietenkin riistäytyi irti taluttajaltaan hakaan mennessään, kun etsi poikaansa. Lopulta se saatiin ajettua tyhjään orihakaan, ja se sai tarhailla siellä yksin päivän. Epäilimme, että se ei ehkä pysyisi tammahaassa pelkillä langoilla, kun se oli niin sekaisin. Sinä päivänä se ei edes syönyt, hädin tuskin joi. Viikon aikana se sitten onneksi tointui.
Nyt seuraava homma on treenata pois Skitlen ja minun raskauskilot. Olen myötäelänyt sen kanssa niin kovin, että olen nimittäin itsekin lihonut ainakin kymmenen kiloa!

Jälkikasvu

220217 o. Erkinheimon Juukelis Puukelis (i: Jukran Pujut)
220417 t. Erkinheimon Kapteeni (i: Kapteeni Kiukku)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti