maanantai 2. joulukuuta 2019

Too Many Ghosts



Nimi: Too Many GhostsVH15-031-0975 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Anna Maurinmäki, evm.
Rotu: Suomalainen puoliverinen Painotus: Estepainotus
Säkäkorkeus: 169cm Koulutustaso: ko GP, re 160cm (CIC4)
Syntynyt: 01.05.-13 (33v) Meriitit: YLA2, ERJ-II, KRJ-III, KERJ-II






© Alla K.


Manni menehtyi vanhuuteen 2.12.2019.


Manni tuli meille kuusivuotiaana Anna Maurinmäen tallista, jossa se on syntynyt ja peruskoulutettu. Orista tuli juttua soittaessani Annalle muuten vain, ja mitä enemmän hevosesta juttelimme, sitä enemmän sen halusin. Anna kuvaili Mannia luonteikkaaksi jässikäksi, jossa on toden totta kokoa, näköä ja kaunista liikettä. Tottakai Mannia oli pakko ajella katsomaan ja koeratsastamaan, vaikka alun perin ei mitään hevosta ollut tarkoitus meille enää ostaa. Mannia varten rakennettiinkin väliaikaiskarsina, kun Yorcaan ei enää ketään mahtunut asumaan. Onneksi oli kesä ja lämmintä! En ole kuitenkaan ikinä joutunut katumaan Mannin ostamista, sillä Manni on juuri sellainen, millaiseksi Anna sen silloin vuosia sitten kuvaili - eli ihan tajuttoman ihana omalla raivostuttavalla tavallaan!
Mannia tulee luonnehtia sanoilla voimakastahtoinen, vireä ja macho. Nämä ominaisuudet tekevät sen hoitamisesta välillä hyvin haastavaa, mutta ratsastamisesta sitäkin upeampaa. Ori saattaa polkea jalkaa ja uhkailla, kun hevosenhoitaja harjaa ja satuloi sitä, mutta kun sillä on ratsastaja selässään, sen koko energia suuntautuu työntekoon.
Manni tuntuu ratsuna ihan ruutitynnyriltä, joskin hyvällä tavalla. Se on eteenpäinpyrkivä ja voimakas. Esteitä se hyppää katapulttimaisella voimalla, johon on totuteltava kunnolla, ettei kyydistä putoa. Kun orin tyylin oppii, tunne on sama kuin lentäisi itse!
Kouluratsastukseen Manni suhtautuu samalla palolla kuin esteharjoitteluunkin. Se liikkuu aina määrätietoisesti ja pitää itse itsensä hyvässä ryhdissä. Toisaalta ori vaatii myös tekemistä jatkuvasti: ellei ratsastajalla ole koko treeniohjelma suunnitelman tasolla valmiina, Manni huomaa epäröinnin ja pohdiskelun ja marssii vaikka ulos kentältä saadakseen jotain toimintaa. Se ei arvaile, mitä ratsastaja haluaa, vaan sitä pitää kehottaa.
Maastossa Manni ei pelkää. Se pitää etenkin nopeatempoisista lenkeistä. Kävelylenkeillä sille tulee helposti tylsää ja se ryhtyy kiukuttelemaan tekemisen puutteen takia.
Kokeneena kilparatsuna Manni on kuin kotonaan niin este- kuin koulukisoissakin, eikä se jännitä edes harvalukuisia kenttäkisojaan. Suoritus on kisoissa aina samanlainen kuin kotonakin.


Ghost Town
fwb, 170cm, evm
Ghosts FIN
fwb, 171cm, evm
Nice Spirit
fwb, 172cm, evm
Sapienna FIN
fwb, 165cm, evm
Smaug FIN
fwb, 168cm, evm
Saba Demon
fwb, 160cm evm
Artemis FIN
fwb, 171cm, evm
Baby Girl Chandler
fwb, 167cm, evm
Chandler FIN
fwb, 165cm, evm
Friendly Frenchman
fwb, 169cm, evm
Elena FIN
fwb, 163cm, evm
Almost Ahone
fwb, 170cm, evm
Okeus
fwb, 175cm, evm
Rivers FIN
fwb, 161cm, evm
Kimon 170-senttisen Ghost Townin lupaava ura esteratsuna loppui jo orin ollessa seitsenvuotias. Sen etujalat eivät kestäneet hyppäämistä, vaikka kilttinä, rohkeana ja sporttisena se olisi muuten ollut oivallinen kilparatsu. Orilla kokeiltiin sittemmin kouluratsastusta, ja vaikka se menestyi siinä, laji ei ollut lähellä sen omistajan, esteratsastaja Nikolas Myllyniemen sydäntä. Kauniilla orilla astutettiin muutamia tammoja ja sen jälkeläiset menestyivät hyvin esteratsuina. Ghost Townin nimi ei kuitenkaan ole yleinen puoliveristen sukutauluissa, koska sen jälkeläisten pelättiin periyttävän orin heikkoja etujalkoja varsoilleen. Väite todistettiin vääräksi, mutta huono maine jäi.
Ghosts FIN oli komea kimo 171-senttinen suomenpuoliveriori. Se hurmasi näyttelyissä tuomarin toisensa perään, mutta osasi se muutakin kuin näyttää nätiltä. Ghosts oli nimittäin taitava yleisratsu: se hyppäsi ratana 130-senttisiä esteitä ja meni vaativaa kouluakin. Luonteeltaan ori oli varsinainen herrasmies. Se toimi siitosorina koko elämänsä ajan ja sillä onkin noin sata varsaa ympäri suomea. Orin varsojen joukossa on muutamia menestyksekkäitä kilparatsuja.
Kimo siitosorina mainetta saavuttanut Nice Spirit oli nuorempana yleispainotteinen, melko menestynyt mutta säästeliäästi kilpailutettu ratsu. Se hyppäsi 140-senttisiä rataesteitä kevyen näköisesti, vaikka oli 172-senttinen lihaksikas, lempeä jätti. Tällä orilla on kymmeniä varsoja ja sen nimi onkin tuttu näky parhaimpien puoliveristen sukutauluissa.
165-senttisellä rautiaalla Sapienne FIN:llä oli leveä läsi ja neljä korkeaa sukkaa. Se oli sopusuhtainen, sporttinen tamma ja luonteeltaan erittäin menevä ja päättäväinen. Tamma kilpaili muutaman kauden tosissaan esteratsastuksessa, mutta jäi nopeasti kotiin siitostammaksi.
Smaug FIN oli hyväsukuinen siitostamma. Se oli 168 cm korkea ja vaalea punarautias. Sitä käytettiin voittamassa näyttelyitä harvakseltaan, mutta ratsastuslajeissa se ei saanut näyttää taitojaan yleisölle. Kotioloissa tämä kipakanluonteinen tamma kuitenkin hyppäsi huhujen mukaan 120-130 -senttisiä rataesteitä. Kouluratsastuksessa sen taso ei ole selvillä, mutta jonkin verran kouluakin sillä harjoiteltiin.
160 cm korkea Saba Demon oli pienestä koostaan huolimatta näyttävä ja ryhdikäs punarautias suurimerkkinen ori. Se vietti nuoruusvuotensa harrasteratsuna Kuopion tienoilla. Vaikka sillä ei valmentauduttu ja kilpailtu, se oli niin hyvässä kunnossa aktiivisen käytön takia, että kun se myytiin Lahteen 8-vuotiaana, se pääsi suoraan kilpakentille. Tämä pikkuori ei koskaan hypännyt suurkisoissa, mutta todisti kyllä taitonsa pienemmissä esteratsastuskilpailuissa. Kilpamenestyksen, komeuden ja rehellisen luonteen myötä Sabasta tuli suosittu siitosori.
Hyväsukuinen Artemis FIN oli hyvästä estesuvusta polveutuva siitostamma. Se sai elämänsä aikana kuusi varsaa, joista jokainen jätti nimensä edes jollain tapaa virtuaalihevosten historiaan: melkein kaikki kilparatsuina, osa myös jalostushevosina. Artemis itse oli ruunikko 171 cm korkea kiltti tamma.
167 cm korkea punarautias Baby Girl Candler sai nimensä suositun Frendit-sarjan mukaan, kuten isäorinsakin. Tamma vietti melko tavallisen harrasteratsun elämän Seinäjoella. Sillä kilpailtiin kaikissa mahdollisissa lähialueen kilpailuissa lajiin katsomatta ja sen kanssa harrastettiin vaikka mitä hiihtoratsastuksesta vammaisratsastukseen. Luonteeltaan Chandler oli kiltti ja ystävällinen. Tammalla on kaksi varsaa siltä ajalta, kun se oli liisauksessa Uudellamaalla hevoskasvattaja Anna Maurinmäen tallissa omistajansa opiskelun ajan.
Chandler FIN oli tavallinen harrasteori koko lähisukunsa tapaan. Sillä ei ollut kaikkein mahtavimpia sukujuuria, mutta kivan näköinen ja kiltti se oli. Chandler kilpaili jonkin verran pienissä este- ja kouluratsastuskisoissa. Noiden lajien lisäksi orin isäntä harrasti paljon hevoskärryillä ajelemista ja ajatteli Chandlerin toimivan siinä yhtä hyvin kuin minkä tahansa ravi- tai työhevosen. Suurimmassa osassa niitä valokuvia, jotka Chandlerista on säilytetty, ori vetääkin jos jonkinlaista kärryä aina hiittikärrystä jättimäiseen heinäkärryyn. Chandler oli 165 cm korkea rautias suomenpuoliveriori.
169-senttinen Friendly Frenchman on rekisteripapereitaan ja muutamaa valokuvaa ja päiväkirjamerkintää lukuunottamatta unohtunut historian käänteisiin. Rekisteripapereista käy ilmi säkäkorkeus ja se, että ori on neljän varsan isä. Valokuvista voi päätellä ruunikon värin ja ryhdikkään olemuksen. Yksi kuva on kilpailuista, joten ori on edes kokeillut joskus pieniä estekisoja. Päiväkirjamerkintöjen mukaan ratsu oli reipas ja kuuliainen, mutta hyvin itsepäinen saadessaan yliotteen ratsastajastaan.
Elena FIN oli 163 cm korkea raudikko harrastehevonen ja koko perheen lemmikki. Sillä kilpailtiin pikkukisoissa ja teetettiin kaksi varsaa. Luonteeltaan Elena oli rauhallinen ja tasainen hevonen.
170 cm korkea ratsastuskoulun lempihevonen Almost Ahone oli kimo prinsessahevonen. Se teki pitkän ja merkityksellisen uran ratsastuskoulun tuntihevosena pääasiassa alkeistunneilla. Tammaa ei ollut koulutettu hirvittävän pitkälle, mutta se oli kiltti ja rauhallinen. Ahone ei saanut mitaleja kisoista, mutta sen elämäntyö oli erilaista: se opetti sadoittain lapsia alkuun ratsastuksessa, oli monen pienen tytön ensimmäinen hoitohevonen, palveli uskollisesti ratsastusleireillä kuumimpinakin kesinä, synnytti kaksi tervettä tammavarsaa ja oli mukana kymmenissä leirikisoissa aina eri pikkulapsi selässään.
Okeus, joka on saanut nimensä paholaisjumalalta, oli kiltti ja suuri ori. Nimen katsotaankin viittaavan enemmänkin Okeusin väriin: tämä vaaleneva kimo syntyi lähes mustana. Okeus kilpaili kenttäratsastuksessa menestyen upeasti. Siitä tuli suosittu jalostusori osin kisamenestyksen takia ja osin siksi, ettei sen omistaja vaatinut kummia astutettavilta tammoilta tai pyytänyt suurta varsamaksua. Okeus oli 175-senttinen vaikuttavan näköinen lihaskimppu.
161-senttinen tamma Rivers FIN oli ihan tavallinen suomalainen ratsu. Sillä ei suuria saavutettu, mutta sitä rakastettiin jokaisessa sen monista kodeista. Se toimi monen nuoren tytön ensimmäisenä omana hevosena, kunnes myytiin Varkauteen ratsastuskouluun. Ratsastuskoulussa tamma sai ainoan varsansa hienosta orista. Tultuaan liian vanhaksi ratsastuskouluun, Rivers vietti eläkepäivänsä ratsastuskoulun karsinavuokralaisena, mutta yksityisomistuksessa. Tämä kimo tamma lopetettiin selkävaivojen takia 25-vuotiaana.

Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
05.12.-13 Zurück ERJ/160cm 1/5
06.12.-13 Zurück ERJ/160cm 1/5
21.12.-13 Zurück ERJ/160cm 2/33
21.12.-13 Zurück ERJ/160cm 3/33
28.02.-14 Zurück ERJ/160cm 2/5
28.02.-14 Zurück ERJ/160cm 2/5
01.03.-14 Zurück ERJ/160cm 1/5
02.03.-14 Zurück ERJ/160cm 1/5
04.03.-14 Zurück ERJ/160cm 2/5
04.03.-14 Zurück ERJ/160cm 2/5
27.03.-14 Reve de Haussea ERJ/160cm 5/30
31.03.-14 Reve de Haussea ERJ/160cm 1/30
28.09.-14 Zurück ERJ/160cm 7/50
29.09.-14 Zurück ERJ/160cm 1/50
09.10.-14 Zurück ERJ/150cm 2/10
05.10.-14 Zurück ERJ/160cm 4/30
06.10.-14 Cranleich Equestrian Center ERJ/160cm 3/30
11.10.-14 Zurück ERJ/150cm 3/10
09.11.-14 Erkinheimot ERJ/160cm 1/30
11.11.-14 Erkinheimot ERJ/160cm 5/30
02.12.-14 Zurück ERJ/160cm 3/24
04.12.-14 Zurück ERJ/160cm 3/24
16.02.-15 Zurück ERJ/160cm 2/8
17.02.-15 Piikuja ERJ/160cm 4/30
17.02.-15 Brentwood WBs ERJ/160cm 3/40
19.02.-15 Zurück ERJ/160cm 1/8
19.02.-15 Brentwood WBs ERJ/160cm 4/40
27.02.-15 Claridge Stud ERJ/160cm 1/28
01.03.-15 Blue Finlandees ERJ/160cm 2/30
02.03.-15 Sellenders ERJ/160cm 5/30
04.03.-15 Sellenders ERJ/160cm 1/30
05.03.-15 Sellenders ERJ/160cm 5/30
06.03.-15 Sellenders ERJ/160cm 1/30
16.04.-15 Zurück KRJ/Int.II 3/20
19.04.-15 Zurück KRJ/Int.II 4/20
22.04.-15 Zurück KRJ/GP 1/23
24.04.-15 Zurück KRJ/GP 4/24
24.04.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 2/30
26.04.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 5/30
27.04.-15 Zurück KRJ/GP 2/24
27.04.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 5/30
28.04.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 2/30
29.04.-15 Hukkapuro KRJ/GP 3/30
30.04.-15 Solo ERJ/150cm, ERJ-Cup 7/246
01.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 3/40
03.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 3/30
04.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 3/40
05.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 3/40
07.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 3/30
08.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 2/30
10.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 1/30
10.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 2/40
11.05.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 2/30
14.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 1/40
14.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 4/40
16.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 4/30
16.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 6/40
17.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 1/30
18.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 2/30
19.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 2/30
19.05.-15 Hukkapuro KRJ/GP 1/30
19.05.-15 KK Holmberg ERJ/160cm 5/40
20.05.-15 Reve de Haussea ERJ/160cm 1/30
05.06.-15 Whispering Heaven ERJ/160cm 1/30
07.06.-15 Whispering Heaven ERJ/160cm 3/30
10.09.-15 Eucarya WBs KRJ/GP 5/30
22.09.-15 KK Reiter ERJ/160cm 2/30
24.09.-15 Eucarya WBs KRJ/GP 1/30
25.09.-15 KK Reiter ERJ/160cm 1/30
27.09.-15 KK Reiter ERJ/160cm 4/30
28.09.-15 KK Reiter ERJ/160cm 4/30
30.09.-15 KK Reiter ERJ/160cm 4/30
02.10.-15 KK Reiter ERJ/160cm 2/30
21.09.-15 KK Reiter KRJ/GP 2/30
27.09.-15 KK Reiter KRJ/GP 3/30
29.09.-15 KK Reiter KRJ/GP 5/30
30.09.-15 KK Reiter KRJ/GP 1/30
01.10.-15 KK Reiter KRJ/GP 3/30
01.10.-15 KK Reiter KRJ/GP 2/30
02.10.-15 KK Reiter KRJ/GP 1/30
07.10.-15 KK Reiter KRJ/GP 2/30
08.10.-15 KK Reiter KRJ/GP 1/30
30.11.-15 Helo KRJ/GP 1/30
03.12.-15 Zurück KRJ/GP 3/27
05.12.-15 Zurück KRJ/GP 2/27
05.12.-15 Helo KRJ/GP 3/30
06.12.-15 Zurück KRJ/GP 1/27
07.12.-15 Helo KRJ/GP 2/30
10.12.-15 Zurück KRJ/GP 1/27
10.12.-15 Helo KRJ/GP 5/30
11.12.-15 Helo KRJ/GP 4/30
11.12.-15 Helo KRJ/GP 3/30
12.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 3/30
13.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 4/30
13.12.-15 Helo KRJ/GP 1/30
14.12.-15 Helo KRJ/GP 3/30
14.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 5/30
14.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 1/30
15.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 2/30
15.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 1/30
15.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 5/30
15.12.-15 Helo KRJ/GP 3/30
17.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 1/30
18.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 4/30
20.12.-15 Reve de Haussea KRJ/GP 1/30
04.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
05.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/15
10.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/15
11.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/15
13.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/15
15.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
17.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/15
18.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
22.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/15
18.02.-18 Brotherhood KERJ/CIC4 2/19
19.02.-18 Brotherhood KERJ/CIC4 3/19
24.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 4/16
03.04.-18 Colosseum KERJ/CIC3 3/22
10.04.-18 Colosseum KERJ/CIC3 4/22
15.04.-18 Colosseum KERJ/CIC3 2/22
18.04.-18 Colosseum KERJ/CIC3 3/22
03.08.-18 Zurück KERJ/CIC4 2/8
17.08.-18 Zurück KERJ/CIC4 2/8
19.08.-18 Zurück KERJ/CIC4 1/8
21.08.-18 Zurück KERJ/CIC4 1/8
06.09.-18 Priton KERJ/CIC3 2/28
07.09.-18 Priton KERJ/CIC3 4/28
16.11.-18 Stall Fernweh KERJ/CIC4 1/29
10.03.-19 Helmwald KERJ/CIC4 3/20
21.03.-19 Helmwald KERJ/CIC4 4/20
22.03.-19 Helmwald KERJ/CIC4 4/20
26.03.-19 Helmwald KERJ/CIC4 1/20
02.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
02.07.-19 Mörkövaara KERJ/CIC4 2/7
04.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/6
05.07.-19 Elohiljan KERJ/CIC4 1/6
07.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
09.07.-19 Elohiljan KERJ/CIC4 1/6
09.07.-19 Mörkövaara KERJ/CIC4 2/7
10.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/6
12.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
14.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
15.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
16.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/6
19.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/6
24.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/6
30.07.-19 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/6



Syyskuu 2017
Mannin pitkäaikainen, jo pari vuotta sitten aloittanut ikioma hevosenhoitaja Inkeri ilmoitti tänään, että joutuu muuttamaan opiskelujen vuoksi pääkaupunkiseudulle, eikä voi enää hoitaa meidän poitsua. Ihanaa, että Inkeri pääsi opiskelemaan, mutta samalla kurjaa, kun hyvä työntekijä lähtee Yorcasta. Inkeri on pitänyt Mannia niin hyvin ja hoitanut ja ratsastanut sillä niin ahkerasti, että minulle on jäänyt vain kisaaminen ja valmentautuminen! Toivon, että Inkeri palaa vielä joskus meille, ja varmana toivoo Mannikin, koska se tulee niin loistavasti Inkerin kanssa juttuun.
Muitakin mullistuksia on Mannin elämässä nyt ollut. Pari vuotta ori on jo asunut pihatolla, mutta nyt se sai muuttaa talveksi talliin. Olen väsynyt Mannin jokasyksyiseen sairasteluun, jonka uskon johtuvan pihaton osin hyvin viileistä oloista. Manni on nauttinut pihattoelämästä terveinä päivinään (ja onhan pihatto ylipäätään hevoselle karsinatallia parempi ja luonnollisempi paikka) mutta silti tämä päätös oli vain tehtävä. Ori onkin ollut nyt kolme ensimmäistä yötään tallissa. Hyvin se on kai nukkunut, mutta se on oppinut saman tien koluuttamaan karsinansa ovea ruokaa saadakseen, vaikka pihatolla sillä ei ole ollut mitään pahoja tapoja. Yorcan väen kesken onkin nyt puhuttu, että Mannia ei saa palkata moisesta pelehtimisestä. Ori saa ruokansa, kun rauhoittuu. Jos se ei rauhoitu iltatallin aikana, jääköön ilman väkirehuja sitten. Ei se parissa illassa nälkään kuole, ja aamurehut se ottaa tyytyväisenä ulos.
Heinäkuu 2017
Manni pääsi hetki sitten kolmeksi viikoksi laitumille, ja ai että se laukkasi sinne häntä lippuna perässään, villisti hirnuen, nauttien rajatusta vapaudestaan heti ensisekunnista lähtien. Viime vuonnahan Manni ei päässyt ollenkaan laidunlomalle, kun meillä oli niin kauheasti kiireitä, joten nyt se toden totta ansaitsi lomansa.
Mannin kanssa orien laitumelle laukkasivat Jack, toinen Jack, yksi Yorcan kolmesta Charliesta, Mannin tämänhetkinen tarhakaveri ja bestis Roni sekä nuori Saku, joka on nyt ihan ekaa kertaa isojen poikien laitumella. Pelkäsin vähän, että Manni klikkiytyisi saman tien Ronin kanssa ja raisuna kaksikkona pojat voisivat kiusata Sakua. Onneksi niin ei käynyt: vaikka Manni ja Roni viihtyivät ensimmäisen illan vain toisiaan rapsutellen, ottivat ne pienen Sakun heti siipiensä suojaan. Molemmat Jackit ja Charlie muodostavat sitten sen toisen sub-lauman keskenään. Onneksi laumat eivät kuitenkaan riitele, vaikka nukkuvat ja syövät omissa porukoissaan.
Kesäkuu 2016
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Manni kulki alkuvalmennuksen hyvin etupainoisesti ja tuntui roikkuvan epämiellyttävästi ohjan varassa. Meno oli niin ahdistavan näköistä, että teki mieli tarkistaa hevosen selkä kipujen varalta: ei Manni ennen ole noin vetelä ollut! Orin ryhti kuitenkin parani, kun komensin Oresaman unohtamaan ohjat kaulalle ja ratsastamaan reippaasti pohkeilla. Kun laitoimme Mannin ravaamaan maapuomeja kahdeksikolla, se alkoi heräillä kunnolla ja varsinainen työskentely voitiin aloittaa.
Mannin kanssa treenattiin ensin pikaisesti koottua ravia, mutta siirryimme nopeasti harjoittelemaan avaavia liikkeitä, kuten pohkeenväistöllä pienennettäviä ja suurennettavia ympyröitä ravissa, jottei ori vallan nukahtaisi. Hevosen ollessa hereillä oli ratsukon yhteistyö saumatonta.
En usko, että Oresama ja Manni tarvitsevat lisää treeniä juuri nyt. Päin vastoin: kunnollinen rentouttava loma voisi olla parasta lääkettä Mannin vetelyyteen. Se on ollut kovilla jo kauan kilpailuineen, eikä se ole enää mikään nuori.
Helmikuu 2016
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Meidän oli tarkoitus harjoitella tänään kauniita ympyröitä, mutta Manni ei malttanut keskittyä. Sen sijaan aloitimmekin ravin työstämisellä. Hioin Oresaman istuntaa vaivattomamman näköiseksi. Pyysin kokeilemaan hieman tavallista jäykempää istuntaa, ryhdikkäämpiä pohjeapuja ja rennompaa ohjan käyttöä. Uumoilin, että sillä Mannin vauhti saataisiin hidastumaan, ja auttoihan se jonkin verran.
Seuraavaksi työstimme niitä raviympyröitä. Kun Manni oli saanut jo jonkin verran ravata, se malttoi kuunnella ratsastajaa paremmin ja harjoitukset sujuivat aika hyvin. Komensin Oresamaa ratsastamaan aktiivisemmin ulkojalalla jotta myös Mannin takapää pysyisi somasti oikeassa asennossa.
Kun ratsu kaahottaa tuolla tavalla, valmentaja kehottaa yleensä kokeilemaan raskaampaa kuolainta. Minä neuvoisin kuitenkin kokeilemaan vaikka omppukuolaimia Mannille. Sen suu saattaa olla kipeä, ja hevonen juoksee kipua pakoon myös sen ollessa suussa.
Tammikuu 2016
Estevalmennus,valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Manni jättää todella paljon ilmavaraa hypätessään alle 150 cm korkeita esteitä. Ongelmaa lähdettiin korjaamaan ratsastajan avuilla. Jämäkämmät avut ja ponnistuspaikan kunnollinen merkitseminen auttavat hevosia, jotka ovat hieman epävarmoja hypätessään. Manninkin tapauksessa pelkästään tällä saatiin kuorittua jo paljon ilmavaraa pois. Mitä enemmän Oresama sillä hyppäsi, sitä paremmin matalat esteet alkoivat sujua.
Seuraavaksi apukeinoksi esittelin ennakoivan puolipidätteen, ikään kuin esipuolipidätteen ennen varsinaista puolipidätettä. Se antaisi Mannille enemmän aikaa valmistautua ja ajatella, jolloin sen itsevarmuus kasvaisi jälleen.
Aluksi tällainen ennakoivan puolipidätteen käyttäminen pahensi Mannin tilannetta, mutta muutaman hypyn jälkeen se ymmärsi jutun juonen. Täydelliseen suoritukseen ei tässä valmennuksessä päästy, mutta toivon Oresaman jatkavan samaan malliin, niin liika ilmavara on varmasti hävinnyt ennen seuraavan kilpakauden alkua.
Joulukuu 2015
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tässä valmennuksessa tsekattiin Mannin kunto ennen joulun suuria kilpailuita. Kokosin kentälle Oresamaa ja Mannia varten helpohkon radan erilaisista 140-160 cm korkeista esteistä. Esteitä oli kaikenlaisia pystyesteistä muureihin.
Ratsukko suoriutui esteistä mallikkaasti, edes muuri ei Oresaman tai Mannin päätä paleltanut. Jos jotain parannusehdotuksia on annettava, niin Oresama voisi antaa Mannille hieman selkeämmät puolipidätteet jotta ori osaisi ennakoida esteet paremmin. Manni hyppäsi hyvin vaikeistakin kohdista, mutta ponnistuspaikka löytyisi paremmin sekeämmillä avuilla.
Uskon, että ratsukko on aivan valmis joulun suuriin kilpailuihin!
Syyskuu 2015
Mannille on löytynyt hevosenhoitaja! Monta ihmistä, lähinnä parikymppisiä nuoria naisia on käynyt katsomassa sitä, mutta kenenkään kanssa homma ei ole vain toiminut. Suurin osa kävijöistä on ollut ihan liian lepsuja tällaisen orin pitelijöiksi. Sitten on ollut sellaisia rautanaisia, että Manni on kyllä laitettu saman tien kuriin, mutta näitä rautanaisia on yhdistänyt tarve laittaa minutkin kuriin samalla lailla kuin hevosen. Minua ei kuitenkaan pomputella, koska olen itse samanlainen.
Alkukuusta löytyi kuitenkin Inkeri. Hän on vasta 18-vuotias, mikä arvelutti minua ensin kovasti: mikä koulunsa keskeyttänyt vätys tämä on? Hän on kuitenkin reipas, rohkea ja päättäväinen nuori nainen, joka rakastaa uusien juttujen oppimista. Mannin kanssa hän tuli juttuun heti, ja otin hänet Yorcan porukkaan paitsi Mannin hoitajaksi, myös oppisopimuskoulutettavaksi hevosenhoitajaksi.
Tässä kuussa olenkin reissannut Mannin kanssa kilpailuissa taas, ja vielä ensi kuun sama hulabaloo ainakin jatkuu. Inkeri ei ollut ensimmäisissä kisaryppäissä mukana, mutta myöhemmissä hän on päässyt osoittamaan minulle olevansa korvaamaton. Mannikin on rauhallisempi, kun Inkeri on pitämässä siitä huolta, ja minä olen oppinut luottamaan siihen, että Inkeri pitää kaikki narut käsissään vielä silloinkin, kun ne alkavat putoilla minulta.
Harkitsen nyt jo, että annan Inkerin kilpailla Mannilla kouluratsastuksessa. Se olisi hyvää harjoitusta, ja myöhemmin saisin Inkeristä nuorille hevosilleni kouluratsastajan.
Kesäkuu 2015
Huh mikä kilpakausi oli ja meni! Oli ihan tavattoman rankkaa. Mannista näkee, että kisoja on ollut nyt ihan yksiselitteisesti liikaa. Se ei ole tavallinen oma itsensä, vaan tosi hermostunut ja vihainen. Sen kanssa ei ole ollut miellyttävää pitkään aikaan, vaikka yleensä rakastan kaikenlaista puuhastelua hevoseni kanssa! Tiedän kuitenkin olevani tähän syyllinen ihan itse, ja nyt Manni saakin vähän löysiä. Pariin kuukauteen meitä ei siis kilpakentillä näe, ja kun palaamme, teemme paluun rauhallisesti. Minua ahdistaa se, miten huonosti olen Mannia kohdellut maineen, kunnian, ruusukkeiden ja palkintorahojen takia. En minä tämän takia hevosalalle halunnut.
Manni viettää tulevan lomansa kotona. Se lähtee aluksi kuukaudeksi laitumelle ja sen jälkeen alan hiljalleen valmentaa sitä Miika Rossin avulla entistä parempaan kuntoon.
Tammikuu 2015
Mannin vuosi alkoi suoraan sanoen kehnosti. Se sai uudenvuoden rakettien paukkeesta jonkinlaisen hermoromahduksen ja stressistä suolenkiertymän. Eläinlääkäri kävi monena päivänä. Kuulemma tapaus oli lievä ja Manni parani jo, mutta hirveä lasku koko show:sta tuli ja minuahan rahanmeno ottaa aina pattiin. Ajattelin, että epäonnea on kuitenkin nyt kylliksi, eikä muuta kuraa saada enää vähään aikaan niskaan.
Väärässäpä olin. Alkuvuosi muuttui vain pahemmaksi, kun Virve, Mannin pitkäaikainen hoitaja ilmoitti lähtevänsä Espanjaan ainakin vuodeksi. Oli kuulemma saanut sieltä ihan oikean hevostyöpaikan. Enpä minä voi Virveä pidätellä, kun en voi hänelle yhtä hyvää paikkaa ja yhtä korkeaa palkkaa maksaa, mutta olisin kyllä halunnut hänet pitää. Virve on aina tullut tosi hyvin toimeen hoitohevosiensa kanssa.
Kaiken huipuksi valmennuskauden piti alkaa jo kuun alussa, vaan eipä ole valmentaja Miika Rossia näkynyt. Hän on jonkinlaisessa influenssassa kotona. Minun ei kannata omin päin yrittää liikaa. Oikeastaan voin vain pitää Mannin kuntoa yllä kunnes Rossi paranee. Kun olisi edes hevosenhoitaja auttamassa...



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Emä Omistaja
10.06.-13 Tamma Ghost RR Ready Set Go It's Time To Rock Oresama/Yorca
Nimi: Too Many GhostsVH15-031-0975 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Anna Maurinmäki, evm.
Rotu: Suomalainen puoliverinen Painotus: Estepainotus
Säkäkorkeus: 169cm Koulutustaso: ko GP, re 160cm (CIC4)
Syntynyt: 01.05.-13 Meriitit: YLA2, ERJ-II, KRJ-III, KERJ-II

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti