lauantai 15. huhtikuuta 2017

Seventh Samurai

Nimi:Seventh SamuraiOmistaja:Oresama VRL-02753
Sukupuoli:OriKasvattaja:Noel Ranch, evm
Rotu:PaintPainotus:Lännenratsastus
Säkäkorkeus:149cmMeriitit:WRJ-II
Syntynyt:01.01.-12 (25v)

Seventh Samurai lopetettiin 15.4.2017 25-vuotiaana.

KUVAGALLERIA

 
© shi-stock / DA.

LUONTEESTA


Seppo on välillä sellainen sätkyukko, ettei sitä Brisesin hevoseksi uskoisi, meillä kun tapaa niin rauhallisia poneja olemaan. Isäntää suututtaa, kun Sätky-Seposta ei ole tilan töihin osallistumaan, mutta toisaalta Söpö-Sepi on kuitenkin hyvä kilpahevonen kaikkein nopeatempoisimpiin lännenratsastuksen luokkiin.
Sepon hoitaminen on välillä tosi raskasta. Jos on aikaa komentaa oria jatkuvasti, kyllä sen kanssa pärjää, sillä eihän se mikään ihmissyöjä ole. Kiireisinä päivinä heiluvan ja hyörivän hepan harjailu on kuitenkin raivostuttavaa. Seppo vispaa jaloillaankin kuin melontakone, jos niitä yrittää harjata tai suojittaa! Satulan sen selkään saa sujuvasti, jos on sukkela, vaan suitsiminen on hankalampaa. Seppo ottaa kyllä kuolaimet, mutta ei malttaisi sitten odottaa enää, vaan pyrkii sylkemään nuo kapineet suustaan saman tien ulos. Suitsijan onkin kammettava niskahihna paikoilleen suit sait, tai kuolain löytyykin Sepon nenän päältä suun sijaan!
Seposta ei ikinä olisi kouluratsuksi, eikä sen hermo kestäisi esimerkiksi western ridingia. Se haluaa mennä ja lujaa, mieluiten monta tuntia päivässä ja yhtä kaistapäisen ratsastajan seurana. Emännän kaltaiset vauhtihullut kehuvat Sepon ratsuntaitoja: onhan Super-Seppo aika ässä tynnyrinkiertäjä, ja pole bendingissä sen voittaa vain harva. Seppohan vastaa apuihin ja kääntyy tarkasti. Se ei vain haluaisi millään hidastaa!
Maastossa Vauhtiseppo on suorastaan vaarallinen, jos se huomaa voivansa rynnätä. Etenkin muiden hevosten seura saa ukkelin kuvittelemaan, että se on formulakisoissa. Sepolla ei saakaan mennä maastoon kukaan muu kuin tallin henkilökunta: Brisesillä ei ole varaa ottaa Sepon rikkomille luille tarpeeksi laajaa vakuutusta, jotta se kattaisi ulkopuolistenkin saamat vauriot.

SUVUSTA

Seven Seas
paint, 152cm, evm.
Overseas
paint, 156cm, evm.
Sailor
paint, 159cm, evm.
Oversees
paint, 151cm, evm.
Lady Overkill
paint, 150cm, evm.
Killjoy
paint, 149cm, evm.
Classy Lady
paint, 152cm, evm.
New Maiko
paint, 148cm, evm.
Puppet Pal
paint, 149cm, evm.
Best Friend
paint, 153cm, evm.
Dollface
paint, 148cm, evm
Loneliness
paint, 147cm, evm.
Lonely Today
paint, 151cm, evm.
Sweetness
paint, 145cm, evm
Seven Seas -oria pidettiin vaikeana ja vauhdikkaana tapauksena, vaikka se olikin taitava tynnyrinkiertäjä ja sijoittunut jonkin verran myös pole bendingissä. Huonon maineensa takia tämä 152 cm korkea ryhdikäs ruunikontobiano ei saanut paljoa tammaseuraa. "Svenillä" onkin vain kaksi jälkeläistä. Ori menehtyi vanhuuteen vuonna 2013.
156-senttinen ruunikko tobiano Overseas oli kilparatsu. Tällä tervepäisellä orilla kisattiin runsaasti pole bendingiä ja keyhole racea, joissa se menestyikin hienosti. Overseas toimi myös siitosorina kisauransa jälkeen ja sai yhdeksän varsaa. Ori lopetettiin 28-vuotiaana hammasongelmien ja siitä seuranneen laihtumisen ja yleiskunnon laskemisen vuoksi.
Lady Overkill oli 150 cm korkea musta tobiano. Tämä hyvästä kilpasuvusta polveytyva tamma teki uransa siitoshevosena ja sai viisi varsaa. Tamma oli luonteeltaan hyvin kiltti mutta vauhdikas.
New Maiko oli vain 148 cm korkea rautiaankirjava kiltti tamma. Nuorena se toimi kilparatsuna western pleasuressa ja trail-luokissa. Omistajan kiinnostuksen lopahdettua se myytiin ratsastuskouluun, jossa se opetti monelle lapselle lännenratsastuksen saloja. New Maiko sai myös yhden varsan ennen kuolemaansa. Luonteeltaan tamma oli hyvin kiltti ja hyväkäytöksinen.
Puppet Pal oli 149 cm korkea rautias sabino, joka teki uransa siitosorina ja harrasteratsuna. Kiltti ori kokeili muutaman kerran helppoja tynnyrinkiertoluokkia. Ennen kuolemaansa ratsu sai kaksi varsaa.
150 cm korkea rautias frame Lady Overkill kantoi vaikean ratsun mainetta, vaikka oli vain lähinnä menevä ja itsepäinen, eikä erityisen ilkeä. Sen taitavuus pole bending -luokissa kuitenkin tunnustettiin yleisesti. Lady Overkilliä käytettiin hyvin säästeliäästi jalostukseen sen hienosta suvusta huolimatta, ja se sai ainoastaan kaksi varsaa.

JÄLKELÄISET

06.11.-14 t. Call Me Geisha RR (i. Seventh Samurai)

KILPAILUT

PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
12.01.-12Chinét RanchWRJ/Barrel Racing3/32
20.01.-12Chinét RanchWRJ/Pole Bending1/22
09.04.-12Bremen ParkWRJ/Halter3/21
13.04.-12Bremen ParkWRJ/Pole Bending2/24
14.04.-12Bremen ParkWRJ/Pole Bending2/24
14.04.-12Bremen ParkWRJ/Keyhole Race4/17
01.07.-12ZurückWRJ/Barrel Racing1/23
02.07.-12ZurückWRJ/Halter2/14
02.07.-12ZurückWRJ/Keyhole Race4/16
11.02.-13KK BailadorWRJ/Keyhole Race2/29
12.02.-13KK BailadorWRJ/Pole Bending1/32
12.02.-13KK BailadorWRJ/Keyhole Race1/29
14.02.-13KK BailadorWRJ/Keyhole Race3/29
14.02.-13KK BailadorWRJ/Barrel Racing3/29
15.02.-13KK BailadorWRJ/Halter2/32
24.02.-13ZurückWRJ/Pole Bending4/33
10.03.-13AkileyaWRJ/Pole Bending2/29
11.03.-13AkileyaWRJ/Pole Bending3/25
23.03.-13Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending1/39
23.03.-13Zur&uum;ckWRJ/Barrel Racing6/39
16.09.-13Zur&uum;ckWRJ/Keyhole Race2/56
17.09.-13Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending5/52
10.03.-14Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending6/46
11.03.-14Zur&uum;ckWRJ/Keyhole Race5/48
16.03.-14Zur&uum;ckWRJ/Barrel Racing4/39
20.11.-14StableyardWRJ/Pole Bending7/60
21.11.-14StableyardWRJ/Keyhole Race2/59
22.11.-14StableyardWRJ/Barrel Racing5/65
23.11.-14Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending3/31
24.11.-14Zur&uum;ckWRJ/Barrel Racing1/35
24.11.-14Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending2/31
25.11.-14Zur&uum;ckWRJ/Barrel Racing2/35
25.11.-14Zur&uum;ckWRJ/Pole Bending3/31
01.12.-14StableyardWRJ/Keyhole Race6/62
02.12.-14StableyardWRJ/Barrel Racing1/63
03.12.-14StableyardWRJ/Halter6/63
03.12.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining2/68
03.12.-14StableyardWRJ/Versatile Horse3/49
06.12.-14StableyardWRJ/Versatile Horse4/49
12.12.-14ZurückWRJ/Halter4/34
13.12.-14ZurückWRJ/Keyhole Race4/53
14.12.-14ZurückWRJ/Barrel Racing3/52
16.12.-14DelmenhorstWRJ/Halter2/60
04.01.-15Ascuns FarmWRJ/Barrel Racing1/60
03.02.-15ZurückWRJ/Barrel Racing5/52
08.02.-15ZurückWRJ/Halter2/29
30.11.-15ZurückWRJ/Keyhole Race6/51

PÄIVÄKIRJA

Maaliskuu 2017 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Unelmien toteuttaminen on hyvässä vauhdissa. Ilmoitan Seppoa paraikaa WRJ:n laatuarvosteluun. Toivottavasti ori on arvostelupäivänä niin terve ja virkeä, että palkinto saadaan kotiin. Odotan Sepolta paljon, sillä onhan se ollut nuoruutensa päivinä oiva kilparatsu.
Alkukuustakin olemme pörränneet minun ja Sepon yhteisien unelmien parissa. Olen aina halunnut, että jokin hevosistani olisi kummihevonen. Seppo ei ole puuhaan ehkä paras valinta, mutta kummihevoseksi se kuitenkin kelpuutettiin Soleilin kaupungin suurimpaan vanhainkotiin. Ori on piipahtanutkin jo kerran kummikohteessaan, ja hyvin osasi käyttäytyä siellä! Mummukat ja papparaiset saivat syöttää sille leipää ja porkkanaa, ja mielelläänhän meidän Seppo söi. Vierailu oli lyhyt, vain kaksikymmentä minuuttia, mutta ensikuussa mennään toivottavasti taas. Vaihtelu virkistää Seppo-vanhuksenkin arkea.
Tammikuu 2017, kirjoittanut Ana (Oresama)
Sepon terveys alkaa pettää. Sillä on ollut jo vuosia jalka- ja hammasongelmia, mutta nyt temppuilevat sisäelimet. Eläinlääkäri totesi verikokeista Sepon maksa-arvojen heittelehtivän. Ori saa jotain luonnonlääkettä, joka saattaa auttaa, mutta eläinlääkäri kehotti varautumaan pahimpaan ja nauttimaan täysillä näistä Sepon mahdollisesti viimeisistä hetkistä. Ja niin minä aion tehdä: toteuttaa kaikki vielä toteuttamattomat unelmamme. Kun ehdin laittaa Sepon kuntoon, vien sen laatuarvosteluun vielä eläkepäivien ratoksi. Vielä kerran laukkaan sen kanssa pelloilla niin lujaa, että ihan oikeasti pelottaa. Syötän sille kaikkea hyvää, letitän sen venähtäneen harjan hienoksi vielä monena aamuna, ja rakastan sitä vielä hetken täysillä. Seppo, niin hankala poika kuin välillä onkin, on minun suosikkini!
Marraskuu 2015 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Noin vain käytiin tauon jälkeen kisoissa kääntymässä kuun viimeisenä päivänä. Seppo starttasi pole bendingissä, keyhole racessa ja barrel racingissa, kussakin lajissa kahdessa luokassa. Ensin oli tynnyrinkiertoa, ja ori tuntui kamalan tahmealta. Se ei olisi halunnut mennä. Sijoituimmekin huonosti. Itse asiassa voitimme ainoastaan pari ensikertalaista. Seuraava laji, pole bending, meni vielä surkeammin, vaikka sijoitus oli parempi. Tässä vaiheessa olisi kilpailu kannattanut jättää kesken, vaan mitä vielä. Mehän kilpailimme Sepon kanssa itsellemme sijoituksen viimeisessä keyhole racessa.
Kotiin päästyämme ja hevosen ulos päästettyäni purkasin Sepon kilpavarusteita arkusta. Satulan nostin vallan toisen ratsun satulatelineeseen. Harjat ja muun tilpehöörin kaadoin Sepon omaan sankoon. Suitsia pitelin pitkään käsissäni ennen kuin pudotin ne kuolaimineen päivineen roskikseen. Sepon kilpaura on ohitse, enkä tarvitse kuluneita suitsia siitä muistoksi. Onhan minulla Seppo!
Syyskuu 2014, kirjoittanut Leandro (Oresama)
Ana on kärttänyt varsaa Seposta, ja lopulta myönnyin lähinnä saadakseni Anan hiljaiseksi. Kuvittelin, että varsan emäksi valittaisiin jokin heikko yksilö, eikä kunnon tammoja tuhlattaisi tähän touhuun, vaan mitä vielä! Yksi suosikeistani ja kantatammoistamme, Sarabi, astutettiin Sepolla.
Astutus sujui yllättävän hyvin, vaikka pelkäsin tapausta etukäteen Sepon kommellukset tuntien. Tamman häntä pintelöitiin ja se päästettiin aukealle paikalle. Kun Seppo talutettiin paikalle, luulin sen räjähtävän käsiin, mutta osaa näemmä Seponkin kaltainen könsikäs yllättää positiivisesti. Seppo käyttäytyi ihan hyvin, eikä Ana kärsinyt yhtään vahinkoa, kun talutti orin paikalle.
Myöhemmin syntyi terve tammavarsa, jonka nimeksi annettin Geisha. Tai siis Ana antoi: minä en olisi halunnut nimetä varsaa Sepon mukaan! Nimi voi olla enne. Mitä jos varsa perii isältään nimen lisäksi surkean luonteen?
Syyskuu 2013, kirjoittanut Ana (Oresama)
Seppo on upea kilpahepo! Olen kilpaillut sillä jo jonkin verran barrel racingia, keyhole racea ja pole bendingiä, ja se loistaa joka lajissa. Trailiin ja sen sellaiseen siitä ei ole, mutta vauhdikkaissa luokissa se on ilmiömäinen. On ihanaa mennä tynnyrinkiertoa Sepolla! Se vastaa apuihin täydellisesti ja tykkää mennä lujaa!
Nyt, kun tässäkin kuussa kahmitut ruusukkeet on naputettu Sepon karsinan oveen ja pokaalit nostettu palkintokaappiin, on orin aika mennä pitkälle lomalle. Seppo pääsi orivarsojen yhteislaitumelle talvikuukausiksi, vaikka eihän se mikään vauva enää olekaan. Katson sen kuitenkin olevan niin vilkas ja sosiaalinen, että orilaidun on sille paras paikka. Muutaman kuukauden laiduntamisen jälkeen katsotaan taas, olisiko Seppo valmis kisakaudelle sadekauden alkaessa meillä Soleilissa.
Tammikuu 2012, kirjoittanut Leandro (Oresama)
Mitä! Mitä se Ana meni ostamaan! Hullun orivarsan, joka ilmeisesti asuu nyt meillä, syö meidän heiniämme ja rikkoo paikkoja. Orivarsaa kutsutaan ilmeisesti Sepoksi. Tämä nuori Seppo ei pysy edes aidoissa! Sähköaidasta se juoksi läpi korvat pystyssä ja häntä korkealla. Lankkuaidan ylitse se ensin hyppäsi riemusta hirnuen, ja kun aitaa korotettiin, se pysyi haassa kokonaista kaksi päivää. Sen jälkeen se keksi voivansa pujotella lankkujen välistä vapauteen.
Seppo karkaa noin kaksi kertaa päivässä, eikä anna kiinni. Enää en edes hae sitä itse: juoskoon pois ja kuolkoon nälkään aavikolla! Ana sitä kuitenkin suojelee ja hellii ja ajaa piiskalla takaisin aitaukseen aina, kun huomaa sen ahmivan ruusuja puutarhassamme. Toivon Anan pian huomaavan, että vikaostos tuli tehtyä, ja palauttavan elukan sinne, mistä se tulikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti